Neiti Etsivä kohtaa Stephen Kingin

Olen lukenut. En ole kirjoittanut. Olen kaihtanut blogiani; tuntuu ettei ole mitään sanottavaa, ja joka kerta kun mietin blogiani mieleeni tulee jotain tällaista kuin stupid, stupid book blog, really stupid blog, go away. Ulkona on tuulista, sateista ja pimeää. Aivan kuin tämä blogi olisi tuulinen, sateinen ja pimeä paikka. Tästä huolimatta yritän saada jotain aikaiseksi - ehkä jonkinlaista tuulista, sateista ja pimeää tekstiä - parista lukemastani kirjasta. Luin ne jo tovi sitten. Mutta kun stupid blog!

Tässä hauska taistelupari: aikuisuuden suosikki (siis minkä aikuisuuden?!) ja lapsuuden suosikki. Kuljin Kolkuttajien matkassa ensin muutaman viikon. Yli seitsemänsataa sivua, joka on toki minulle sellainen kirjan perusmitta, mutta luin kirjaa hiljalleen. Oli ihana solahtaa Kingin turvalliseen, lämpimään maailmaan jälkeen kahden tympeän kirjan, jotka molemmat sucked so bad! (Lumen tajua & Sitä valoa jota emme tunne ja näe emmekä kuule ja aisti vai mikä se nyt olikaan). [Anteeksi. Sivuhuomautus: Tämä ei ole dogmaattinen totuus, vain allekirjoittaneen (liioiteltu) mielipide, pisara ajatuksien meressä. Luultavasti vain I suck so bad. ] Tuntui kuin olisi voinut taas hengittää. Rauhoittua. Kuunnella leppoisia tarinoita avaruusörvelöihmisistä ja ällötyksistä jne. Oli ihana lukea tekstiä, jossa ei sievistellä koko ajan.

En yleensä ole suuri avaruusörvelötarinoiden ystävä - luen lähinnä ne muutamat Kingin kirjoittamat -, mutta täytyy myöntää, että Kolkuttajat on aika maukas avaruusörvelötarina. Ehkä paras Alien Invasion King-tarina. Parempi kuin Unensieppaaja, vaikka sekin on kohtuullinen. Olen nähnyt (useita vuosia sitten) Kolkuttajista tehdyn minisarjan, joka oli melko kammottava, siis sellaisella voi jestas mitä roskaa - tavalla, mutta katsoin sen silti, koska Kingin roska on monesti parempi kuin monen muun roska yhteensä. FYI. Muistin perusidean ja Marc Helgenbergerin, joka tupsahti muuten mukaan myös Under the Dome-sarjan kolmannelle kaudelle. Olen varma, että kolmannen kauden Under the Dome-käsikirjoittajat olivat lukeneet (tai katselleet) vähän liikaa Kolkuttajia. (Onneksi sarja vihdoin loppui. Se oli viimeisellä kaudellaan lähes kestämätöntä katsella.)

Pidin kovasti Kolkuttajien kahdesta päähenkilöstä, länkkärikirjailija Bobbista (joka muuten kehittelee telepaattisen kirjoituskoneen, I want one!), joka alkaa vähitellen muuttua joksikin ja juopporetku Gardista, jolla on kuitenkin hyvä sydän ja joka ei ala muuttua joksikin, sillä hänellä on metallia päässään. Tai jotain. Mukaan mahtuu myös kunnon rypäs muita Havenin kaupungin asukkaita - ja niitä tunkeilijoita! - ja heidän kohtaloitaan. Harvoin sanon, että Kingin kirjoissa olisi tiivistämisen varaa, mutta sanon nyt, sillä Kolkuttajista olisi voinut nappaista ainakin sata sivua pois. Kuitenkin, vaikka tiivistämisen varaa oli, Kolkuttajat jaksoi viihdyttää ja naurattaa ja ällöttää ja esitellä taas kerran ihmeellisen joukon lajia nimeltä homo sapiens. Ja yhtä ihmeellisen joukon No idea what they are- creatures Sapiens. Kolkuttajat ei suinkaan ole perinteinen Muukalaiset hyökkäävät taivaalta- performanssi, vaan se on jotain muuta. Maanläheisempää. 

Olin halunnut lukea jonkin Neiti Etsivän pidemmän aikaa ja vihdoin uskaltauduin sellaisen lainaamaan. (Siskoni suosiollisella avustuksella.) Miten pikkiriikkinen kirja! Reilu sata sivua! Käytännössä puraisin sen kappaleiksi yhdellä silmänräpäyksellä! Neiti Etsivä ja Kolibrikukkulan aarre on yhdeksänkymmentäluvun kirjoja, niitä uusimpia sarjasta, sillä sarjan julkaisu lopetettiin kaksituhattaluvun alussa. Mielestäni en ollut lukenut tätä kirjaa, koska en kirjan julkaisuaikoihin lukenut enää Neiti Etsiviä. Lähes kaikki "ne uudemmat" ovat lukematta. Minä luulin koko lapsuuden, että Carolyn Keene on oikea kirjailijatar; totuus selvisi paljon myöhemmin, että itse asiassa Carolyn Keene on pseudonyymi, ja että koko Neiti Etsivä-sarja on useamman eri kirjailijan rakentama. Nyt olisikin mielenkiintoista selvittää, että kuka kirjoitti mitä, sillä minulla on yhä mielessäni ne parhaimmat Neiti Etsivät: mahtoiko silloin kyseessä olla saman kirjoittajan tuotoksia? Minun suosikkejani olivat (tietysti) ne jännittävimmät osat, kuten Siniparran huone, Lentävän lautasen arvoitus,Sininen liekki, Noitamerkki, Hehkuvan silmän arvoitus jne. Suurimmaksi osaksi vanhimmat Neiti Etsivät olivat eniten mieleeni.                  

Jännä juttu miten helposti sitä palasi Neiti Etsivän maailmaan. Kaikki tutut elementit palautuivat mieleen heti aivan kuin edellisen kirjan olisi lukenut toissapäivänä eikä joskus yhdeksänkymmentäluvulla. Paulan ystävät urheilullinen George ja vaalea ja pehmeä Bess, Paulan lakimies isä, taloudenhoitaja Hanna - vaikka kaksi jälkimmäistä tosin vain mainitaan kirjassa. Kolibrikukkulan aarre on kelpo kevyt rikostarina, juonen varassa roikkuva pikku seikkailu; mitään suurta henkilöhahmojen syventämistä ei tapahdu, mutta ehkä se oli ennen niin, että sitä riitti hahmon kuvaamiseen punertavat hiukset sekä tietynlainen nokkeluus ja rohkeus.

Parasta Kolibrikukkulassa oli seurata, että miten luvut päättyivät, sillä lähes jokainen luku päättyi johonkin huutavaan lauseeseen kuten esimerkiksi syvennyksen nurkassa kiilteli vanhanaikainen messinkiavain! Mitä intensiteettiä! Hassua, mutta myös jotenkin suloista. Aion ehdottomasti ottaa seuraavaksi lukuun jonkin noista vanhoista suosikeista ja katsoa olivatko ne todella parempia. Kovin mutkikas Kolibrikukkulan aarre ei ole, vaan se on arvoituksena sieltä helpoimmasta päästä. Vai onko aika kullannut muistot? Ehkä ne arvoitukset ovat aina olleet yhtä simppeleitä.

Keep calm, carry on, and so on. Peace & Love.    

Liebster Award osa 3

Kiitos kovasti Mustelumo-blogille palkinnosta.

1. Oletko lukenut kirjaa, jonka koet muuttaneen sinua (arvomaailmaasi esimerkiksi tai jollakin muulla tapaa)?

Osaan suhtautua lukemaani neutraalisti ja tehdä omat johtopäätökseni. Mikään kirja ei yksistään vaikuta siihen, kuka minä olen tällä hetkellä.  

2. Mitä kirjoja mielestäsi  pitäisi ''pakkoluetuttaa'' peruskoulussa?

En pidä sanasta pakko. Käyttäisin mieluummin luonnehdintaa vahva suositus (tai jotain vastaavaa.) Soisin nuorelle useampia vaihtoehtoja luettavaksi, eikä vain tiettyä yhtä kirjaa, joka kaikkien pitäisi lukea. Mielestäni jo se on tärkeää, että luetaan edes jotain. 

3. Saavatko uudet, suomalaiset kirjailijat mielestäsi tarpeeksi näkyvyyttä?

Ei mitään käsitystä. En seuraa kotimaisten kirjojen näkyvyyttä sen kummemmin. 

4. Kuka on mielestäsi kirjamaailman paras pahis?

Randall Flagg. 

5. Entä sankari?

Roland Deschain.

6. Pidätkö omaelämäkerroista?

Niitä on tullut luettua vähän, mutta olen pitänyt niistä, jotka olen lukenut.

7. Luetko tietokirjoja?

Jonkin verran, varsinkin liikuntaan ja terveyteen liittyviä.

8. Onko kirja aina parempi kuin siitä tehty sarja taikka elokuva? 

Ei. Hyvä esimerkki on mm. Forrest Gump.

9. Oletko itse joskus haaveillut kirjailijan urasta? 

Since I was seventeen.

10. Millaisia lapsuusmuistoja liittyy lukemiseen?

Lukeminen oli ihanaa. Säväyttävää, se oli pakopaikka, unelmia, joita pystyi koskettamaan. Viisikkoja, Neiti Etsiviä, Pekka Töpöhäntiä. Monia seikkailuja. Kirjastossa käynti oli joka kerta kuin uusi maailma.  

11. Oletko aloittanut jonkin kirjan monta kertaa ja aina jättänyt kesken? 

En ole. Jätän erittäin harvoin kirjoja kesken.  

Liebster Award osa 2

Kiitos kovasti Kirjat kertovat-blogille palkinnosta.

1. Minkä kirjan muistat parhaiten lapsuudestasi?

Jaa-a. Parhaiten? Kohdallani ehkä vähiten huonoiten olisi parempi ilmaisu. Opettajani luki meille Mio, poikani, Mioa ääneen koulussa, siitä on jäänyt hyvät muistot. (Ei sillä että itse kirjasta muistaisin mitään.) Pupu Tupunat olivat tosi kova juttu ennen kuin osasin itse lukea. Ja tietenkin (ne iänikuiset) Narnian tarinat myöhemmin kun aloin itse lukea.

2. Mikä on mielestäsi paras lukemasi dekkari ja miksi?

Väitän että Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Olen lukenut kirjan vuosia sitten, ja silloin se teki vaikutuksen loppuratkaisullaan. En ole koskaan ollut mikään dekkareiden suurkuluttaja, ja edelleen, luen mieluiten jotain muuta kuin dekkareita.

3. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Hahahaa. Enpä tiedä. No vaikka joku Stephen King.

4. Minkä elämäkerran luit viimeksi?

Haunted Heart: The Life and Times of Stephen King by Lisa Rogak

5. Milloin luet mieluiten?

Aamuisin tai aamupäivisin. Yleensä aamupalan parissa.

6. Mikä on erikoisin paikka, missä olet lukenut kirjaa?

Erikoisin? En usko lukeneeni kovin erikoisissa paikoissa. Olisi tietysti mahtavaa vastata että sukellusveneessä tai helikopterissa tai buddhalaisen munkkiluostarin katolla, mutta en valitettavasti ole tehnyt niin. Vastaan että niinkin eksoottisessa paikassa kuin saunassa. Joskus on tullut kokeiltua saunalukua. Hieman hankalaa touhua. Vettä ja kaikkea.

7. Mikä kirja on jäänyt mieleesi jostain erityisestä syystä, mistä?

Haetaankohan tällä kysymyksellä mahdollisesti kirjan ulkopuolelta muistoja... Eli siis tyyliin tämä kirja on jäänyt mieleeni koska luin sitä samalla kun synnytin kahdeksatta lastani tai jotain... (En ole synnyttänyt yhtäkään.) Leikitään että haetaan, joten vastaan että... ei mitään hajua. Moni kirja on tietenkin jäänyt mieleeni siksi, että ne ovat olleet sisällöltään erityisen hyviä. Tai että ne ovat olleet poikkeuksellisen pitkästyttäviä.

8. Millaisen kirjan haluaisit itse kirjoittaa?

Hyvän, erilaisen, uniikin, haastavan. Uskoakseni olen sellaisen kirjoittanut. Nyt pitää vain vakuuttaa joku muukin asiasta.

9. Ketä kirjan henkilöä mielestäsi muistutat?

Eipä ole tainnut kukaan vielä kirjoittaa niin kummallisesta ihmisestä kuin minä.

10. Mistä hankit mieluiten kirjasi?

Kirjastosta.

11. Minkä kirjan pariin palaat mielelläsi yhä uudestaan?

Minulla ei ole sellaista vakiokirjaa, jonka lukisin esimerkiksi kerran vuodessa. Joten tuo yhä uudestaan ei oikein sovi kohdalleni, sillä luen hyvin harvoin kirjoja toistamiseen. Poikkeuksia toki on. (Iänikuinen Narnia, luettu kahteen kertaan, iänikuinen Musta torni, aion lukea toisen kerran jne.) Ja uskoisin, että esimerkiksi Tuulen viemään luen joskus toistamiseen.

TO BE CONTINUED

Liebster Award osa 1

Kiitos kovasti Rakkaus on koira-blogille palkinnosta.  

1. Mille hyllylle astelet kirjastossa ensimmäiseksi? 

Tarkistan yleensä uutuudet ensiksi ja sen jälkeen menen jännityskirjallisuusosastolle katsomaaan olisiko kenties Stephen Kingin kotihyllyyn ilmestynyt mystinen kirja jostain toisesta ulottuvuudesta. Jota siis en olisi lukenut. Monta sellaista mystistä toisesta ulottuvuudesta ilmestynyttä kirjaa on nimittäin tullut luettua.

2. Lähikirjastot vai isot keskuskirjastot? 

Lähikirjastot enimmäkseen. Tykkään pienen kirjaston tunnelmasta ja tietenkin siitä, että siellä saa yhä henkilökohtaista palvelua, eikä kaikkea ole automatisoitu.

3. Jos pääsisit tapaamaan jotakuta kirjallisuuden henkilöä, kenet haluaisit tavata?

Oikeastaan haluaisin tavata koko Mustan tornin ka-tetin eli Rolandin, Eddien, Susannahin, Jaken ja Oin. (Erityisesti Oin.) Myös Scarlett O´Hara olisi miellyttävää tavata.

4. Luetko koskaan kirjoja toiseen kertaan? Miksi / miksi et? 

Aika vähän luen kirjoja toiseen kertaan, mutta kieltämättä sitäkin tapahtuu. Yleensä aikavälin pitää olla melko pitkä ennen kuin edes harkitsen palaamista toistamiseen jonkin kirjan pariin. Lapsuuden suosikkeja halajan lukea uudelleen, joskin toistaiseksi olen saanut aikaiseksi luettua vain Narnian tarinat. Aikuisten kirjoista aniharva saa minut miettimään kirjan uudelleen lukemista - muutamia sellaisia löytyy, tuoreimpana Piin elämä, jonka luin toistamiseen vuosikymmenen vierähdettyä ensimmäisestä kerrasta. Kingin tuotannosta ainakin Musta torni-sarja huutelee toista lukukierrosta.   

5. Pokkarit vai kovakantiset kirjat?

Sekä että, kumpikin käy. 

6. Mikä on ollut mykistävin elokuvakokemuksesi? Miksi?

Vaikea kysymys. On elokuvia, jotka mykistävät käytännössä alusta loppuun, ja sitten on elokuvia, jotka kasvattavat kierroksia loppua kohti niin että lopussa on täysin mykistynyt. Mm. Inception. Interstellar sekä Suljettu saari ovat kaikkien aikojen suosikkielokuviani, mutta vastaan sittenkin tähän että Saw. Koska se loppu. Minkään muun elokuvan loppu ei ole saanut minua hämmästymään yhtä vahvalla tavalla.  

7. Mikä on elokuvista ”guilty pleasuresi”?

Millainen elokuva luokitellaan guilty pleasureksi... Piti oikein googlata. Heti jotenkin miellän guilty pleasuren romanttiseksi komediaksi, ja minä en ole yhtään rom-kom tyttöjä. Mutta huomasin että guilty pleasure voi olla muutakin. Ehkä minun guilty pleasureni on typerät parodiakomediat, kuten esimerkiksi Scary Movie.  

8. Minkälaisen arvon annat elokuvien tekstitykselle?

Annan paljon arvoa tekstityksille. Englantini on hyvää, mutta haluan silti aina tekstin tueksi, että voin varmasti keskittyä itse elokuvaan. Joskus on hauska bongata käännöskukkasia. Ja tietenkin silloin harvoin kun tulee katsottua vaikka esimerkiksi espanjanlaista elokuvaa, niin tekstit ovat ihan must! 

9. Häiritseekö sosiaalisen median käyttö keskittymiskykyäsi?

Ei. Sosiaalisen median käyttö on kohdallani hyvin vähäistä.

10. Onko tietokirjoilla tulevaisuutta?

On. Uskon, että tietokirja pitää pintansa siinä missä mikä tahansa kirja.  

11. Onko järkeä antaa kirjaa/elokuvaa joululahjaksi? 

On, jos se tuntuu mielekkäältä sekä antajasta että saajasta. Mielestäni lahjan saajalta voi kysyä etukäteen olisiko jokin kirja tai elokuva hänen mieleensä. Tai aina voi hommata lahjakortin. Kirjan tai elokuvan voi laittaa kiertoon - lahja voi samalla olla lahja monelle muullekin, esimerkiksi Bookcrossingin kautta. Pitäisiköhän samanlainen systeemi olla myös elokuville? Henkilökohtaisesti en kaipaa kirjoja tai elokuvia lahjaksi, mutta antaisin niille toki arvoa, jos sellaisia saisin.  

TO BE CONTINUED

Onko lumen taju kaikki se valo jota emme näe?

Tässä viimeisimmät lukemani kirjat, kaksi yleisesti (käsittääkseni) suosittua kirjaa, joista minäkin kiinnostuin. Tanskalaisen Peter Høegin yhdeksänkymmentäluvun alun läpimurtoteos Lumen taju kiinnitti huomioni ennen kuin herran uusin suomennettu teos Susanin vaikutus julkaistiin, ja luettuani arvioita Susanin vaikutuksesta tulin siihen tulokseen, että haluaisin kirjan lukea, joten kaivoin myös Lumen tajun muistini naftaliinista. Satuin saamaan tämän vanhemman kirjan käsiini ensin. Anthony Doerrin tuore teos, Kaikki se valo jota emme näe on kuluvan vuoden Pulitzer-palkittu, ja siihenkin tutustuttuani lähemmin ajattelin kirjan sopivan minulle. En koskaan lue kirjoja palkintojen takia, vaan kirjojen takia, joten minulle on yksi hailee, onko Kaikki se valo jota emme näe pulitzerisoitu vai ei. Olen kuitenkin sattunut lukemaan muutaman Pulitzer-palkitun teoksen, joten sinällään oli mielenkiintoista tehdä pientä vertailua.

Lumen taju sijoittuu 90-luvun alun Tanskaan ja Grönlantiin, Kaikki se valo jota emme näe toisen maailmansodan maisemiin Saksaan ja Ranskaan. Ensiksi mainittu on jonkinlainen eksentrinen jännäri, toinen taas perinteinen, helppolukuinen historiallinen romaani. Periaatteessa näillä kahdella kirjalla ei pitäisi olla paljon yhteistä, mutta molemmat lukukokemukset osoittautuivat sen verran nihkeiksi, että onnistuin löytämään jonkinlaisia samankaltaisuuksia lukukokemuksien osalta, vaikka tarinat ovat kuin... hahaa... kahdesta eri kirjasta! Ajatella, ei voi olla totta!

Molemmat kirjat alkavat lupaasti, kiinnostavasti, innostun vähän, hei, mahtavaa, nyt pääsen huippukirjan maailmaan. Lumen tajun päähenkilö Smilla tuntuu virkistävältä seuralta, Doerrin teoksen lapsikertojat suloisilta ja sopivan mystisiltä, keitä he ovatkaan? Smilla alkaa tutkia tutun pojan onnettomuutta, ja toisaalla sodan ajan lapset sokeutuvat, tutkivat pienoismalleja ja kuuntelevat orpokodin ääniä ja radiolähetyksiä, sodan jyristessä nurkan takana koko ajan lähemmäksi kuin ukkonen, joka kietoo salamansa jokaisen niskaan. Lumen tajun kieli on hienojakoisempaa, omaperäisempää kuin Kaikki se valo jota emme näe-kirjassa, kieli on kuin lumihiutaleen kiteiden koukeroisempia jääneulasia, johon on tarttunut aavistuksen filosofisia pohdintoja, ilmaan takertuneita, pysähtyneitä lumikuvioita. Kaikki se valo jota emme näe on selkeän yksinkertaista, kuin kaikki se valo jonka me näemme. (Ooh!) Valoa, joka on kaunista ja söpöä, mutta joka pidemmän päälle alkaa ottaa silmiin.

Lumen taju kompastuu lupulta Smillaan sekä kerrontaan, joka menee liian yksityiskohtaiseksi kuvailuksi. Høegin naisnäkökulma on ontuvaa, enkä minä uskonut sekuntiakaan, että äänessä on nainen, vaan tunsin kaiken aikaa, kuinka luin tarinaa naisesta, jonka on kirjoittanut mies. Hieman samoja ongelmia havaitsin Doerrin lapsikertojien parissa; lapset vaikuttavat turhan aikuismaisilta, ja kuten Høegin tapauksessa, Doerrin lapsien ja teini-ikäisten tarinoiden taustalla huhuilee kovaan ääneen kokemukset kirjannut aikuinen mies. Lumen tajussa laivojen ja laboratorioiden ynnä muiden kuvailu lähtee lapasesta, mikä johtaa siihen, että kirja muuttuu raskaaksi. Tarvitseeko minun tietää jokaista nippeliä ja nappelia tai metrimäärää jne? On olemassa hyvää, mukaansa tempaavan hienoa yksityiskohtaista kerrontaa, ja sitten toisenlaista, Høegin kaltaista ärsyttävää pätemistä, joka hävittää luovuuden, pelästyttää sen tiehensä kuin metsämies kauriin. Tumma huumorikin vajoaa vähitellen meren pohjaan kuin merirosvojen aarre, eikä sitä löydä sieltä enää kukaan. Puolet Lumen tajusta on siedettävää, mutta toinen puoli on hankalaa metrin lumikinoksessa taivaltamista, huoh, eikö tämä lopu koskaan? Loppui se, maaliviiva, bingo, vihdoin takaisin lumettomalla tiellä, huh huh, olipa hikinen urakka, ja niin pitkästyttävä ja hidas, että luulin maailman muuttuneen lopullisesti lumitomuksi.

Kaikki se valo jota emme näe on Lumen tajuun verrattuna keveä kuin peipposen lento, vaikka se kertoo historian hirvittävästä ajanjaksosta. Luvut ovat lyhyitä, lauseet suurimmaksi osaksi sopiviksi pilkottuja kuin näppäriä, tasaisia puuhalkoja, joita voi työnnellä takan pesään ja nauttia tulen kajosta. Mutta jokin tässä kirjassa, jokin tuossa takkatulen loimussa, onko kaikki liian valmiiksi poltettua? En ole yleisesti lyhyiden lukujen ystävä, joten minua häiritsi suunnattomasti nopea rytmi kirjassa, jonka oli tarkoitus olla suuri lukuromaani, niin kuin takakansi hehkuttaa. (Itse en käytä sanaa lukuromaani, koska minusta se on halventava ilmaisu.) Nopeatempoisessa trillerissä tuollaisen ymmärtää, mutta Doerrin kirjassa homma ei toiminut. Olisin toivonut, että herra Doerr olisi keskittynyt pidemmäksi aikaa kerrallaan kuhunkin hahmoon, ja koska Doerr ei näin tee, tarinaan ei tahdo päästä millään sisään. Hahmot jäävät etäisiksi, tunteelliset, ilmeisesti pakahduttaviksi tarkoitetut tapahtumat yhdentekeviksi.

Ja se jalokivi. Mitä se teki koko kirjassa? Odotin, että jalokiven tarinalinja olisi saanut kunnollisen käänteen, säkenöivän vivahteen, mutta sitä ei koskaan tullut. Edellisvuoden Pulitzerin napanneen Donna Tarttin Tikliä olisi voinut ehdottomasti hehkuttaa suureksi lukuromaaniksi, jos tuollaista ilmausta on pakko käyttää, mutta Kaikki se valo jota emme näe? Hmm, aika valjua, vain valon pilkahdus yötaivaalla, kun taas Tarttin romaani on kaikki ne tähdet jotka me näemme ja niin paljon muuta. Pisteet kuitenkin Doerrille upean kirjan nimen valinnasta. Ja uskon, että kirja saattaa toimia paremmin sellaisen lukijan kanssa, joka on vähemmän lukenut (tai ei ollenkaan) sota-aikoihin sijoittuvia romaaneja.

Sekä Lumen taju että Kaikki se valo jota emme näe ovat lupaavia tarinoiden alkuja, mutta ne eivät koskaan aukea nupustaan, vaan jäävät jonnekin omiin sisäisiin maailmoihinsa kuiskailemaan. Vaikka toinen tarina on täydempi kirjoitusasultaan, kohtaavat kummatkin kirjat saman ongelman käsi kädessä kuin hapuileva nuori pari ensitreffeillä puistossa kulkiessaan; tarinat ovat kalpeita ja ohuita kuin nuoren parin sormet, valkoisia ja suoria, tarinat, joiden ytimet virtaavat yllättävän verettöminä. On päivänselvää, ettei tämän nuoren parin orastava suhde johda hekumalliseen, ikuiseen rakkauteen.       

Pettymyksiä, molemmat kirjat. Mutta kumpainenkin herra on nähnyt varmasti huomattavan paljon vaivaa kirjojensa eteen, joten olen iloinen, että heidän kirjansa ovat löytäneet faneja. Minä nyt poistun takavasemmalle näiden herrojen hurrausjoukosta, heitän pom-pomini nurkkaan ja menen etsimään vanhaa, tuttua herraa, jonka ykköscheerleader olen ollut jo vuosia.



       

Suosikki tv-sarjat osa 4: 2010-luku

Televisioseikkailuni siirtyvät viimein tuoreimmalle vuosikymmenelle. Mitkä sarjat ovat lämmittäneet sydäntäni viime vuosina? Katsotaanpa, kuinka problemaattista tästä tällä kerralla tulee, varmasti löytyy sarjoja, jotka ovat alkaneet 2000-luvun puolella, mutta jotka tuon vasta tälle listalle. Tai esimerkiksi puolestaan Buffy, vampyyrintappajan, Angelin ja Siskoni on noidan voisin tuoda tällekin listalle, koska olen näitä sarjoja katsellut toistamiseen tänä vuonna ja fanittanut sarjoja yhtä paljon (tai ehkä enemmänkin) kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta yritetään olla suunnilleen näillä uusimmilla vuosilla.

1. Doctor Who Tietenkin. Numero yksi kaikista. Olen katsellut ensimmäistä kautta lukuun ottamatta sarjan kaudet tällä vuosikymmenellä, joten minulle sarja on ehdottomasti viime vuosien juttu, siitä huolimatta, että sarja alkoi Briteissä vuonna 2005. Täällä lisää hehkutusta rakkaudestani Doctor Who:ta kohtaan. Mainittakoon että tuoreimmasta yhdeksännestä kaudesta olen jo nyt pitänyt enemmän kuin kahdeksannesta kaudesta yhteensä. Nice.

2. Orphan Black Tämän vuoden superlöytö. Luin jostakin tästä kanadalaisesta dobbelganger-sarjasta (muistaakseni viime vuoden puolella) ja painoin sarjan mieleeni - harmittelin, että sarjan ensimmäinen kausi oli esitetty Yle:llä, enkä ollut siihen sattunut silloin törmäämään. Ei huolta, Netflix saapui pelastajaksi, ja olen sieltä katsellut sarjan kolme kautta. Mielettömän hyvä sarja. Pääosan esittäjälle Tatianna Maslanylle pitäisi antaa kaikki maailman Emmy-palkinnot ja muutama muu siihen päälle.

3. Orange Is the New Black Tämä naisvankilasarja koukutti minut täysin toissa kesänä. Loistava kombinaatio draamaa ja huumoria. Värikkäitä hahmoja on kiinnostavaa seurata, ja vaikka heitä on paljon, heihin pääsee tutustumaan hyvin, kiitos pidemmän jaksominuuttimäärän. Uusimman kolmannen kauden katselin kesällä ja pidän yhä oranssien naisten maailmasta oikein paljon.

4. Fringe-rajamailla Ei ole mikään yllätys, että tämä eräänlainen Salaisten kansioiden pikkusisar nousi myös minun suosikikseni. Walter Bishop sulatti sydämeni heti alusta alkaen ja hän onkin yksi suosikkihahmoistani kautta aikojen. Asteroix, Asterix, Asteroid, Astral, Ashton... Astrid? Joshua Jacksonia olin ennen Fringeä nähnyt vain Dawson´s Creekissä, joten hänen kanssaan meni hetki ennen kuin totuin häneen Peterinä.

5. Being Human (UK) Tämän sarjan viisi kautta katsoin talvella. Aluksi sarja tuntui hieman hitaalta, mutta pikkuhiljaa lämpenin sarjalle ja onneksi niin, sillä sarja osoittautui mahtavaksi. Brittiläistä taattua supernatural-draamaa, kummituksia, vampyyreita, ihmissusia. Voisi kuvitella, että kaikki on sitä samaa ja kulunutta, mutta Being Human on erilainen, tyylikäs, hauska ja syvällinen. Tästä on tehty amerikkalainen versio, mutta en ole uskaltanut siihen kajota. Ja Michael Socha <3.

6. Black Mirror Mustan peilin bongasin Yle Areenasta viime syksynä. (Jos muistan oikein.) Tämä miniscifi-sarja sisältää vasta seitsemän itsenäistä noin tunnin mittaista jaksoa, mutta noista lähes jokainen on sellaista OMG WTF-meininkiä. Sarja lisättiin hiljattain Netflixin valikoimaan, ja löysinkin Wikipediasta tiedon, että Black Mirror saa kaksitoista uutta jaksoa. Jei!

7. Dollhouse Josh Whedonin luomaa Dollhousea ei tehty kuin kaksi kautta, mikä tuntui liian vähältä. Nukkekodin idea oli niin kiehtova ja omaperäinen, että sarjan olisi suonut saavan enemmän aikaa kasvaa, kuka tietää, miten hienoksi kokonaisuudeksi. Eliza Dushku on hurmaava, vanha tuttu jo Buffyn ja Pelastajan ajoilta. Toinen Buffyn jälkeinen Whedonin luomus Firefly (jonka olen katsonut vasta tänä vuonna) oli sekin lupaava, mutta Dollhouse on enemmän mieleeni.

8. Prisoner´s Wives Vankien vaimoja seurasin viime syksynä (Yle Areenasta löytyi myös tämä helmi) ja tämä huikean väkevä brittidraama lumosi minut kauttaaltaan. Sarjaa on tehty vain kymmenen jaksoa, mutta jokainen jakso on täyttä rautaa, noin tunnin verran priimatelevisiota. Mielettömän hyvät näyttelijät tekevät huipputyötä.

9. Misfits Ja lisää brittejä. Tämänkin hilpeän hassun sarjan ehdonalaisessa työskentelevistä brittinuorista (with a twist) olen katsellut tänä vuonna, kaikki viisi kautta. Luin jostain että Misfits on kuin Heroes + Skins, ja kieltämättä, aika hyvä määritelmä. Hulvaton ja hiukan räävitönkin sarja, ja varsinkin sarjan alussa mukana olevat nuoret ovat aikamoisen mahtavaa televisioseuraa.

10. The Leftovers Tuorein uutuussarja löytö viime kesältä, jolloin Yle näytti tämän amerikkalaisen mysteeridraamasarjan ensimmäisen kauden. Olin alusta asti aivan häkeltynyt. En oikeastaan edes tiedä mitä tapahtui. Sarja on melko hidas, mutta siinä on jotain selittämätöntä. Hypnootttista. Maagista. Se tunnelma. Jotkut ovat kritisoineet sarjaa siitä, ettei siinä selitetä asioita tarpeeksi; minä taas olen katsellut sarjaa hyvillä mielin siitäkin syystä, että se laittaa kunnolla ajattelemaan.  

Erikoismaininta: Torchwood  Doctor Who:n spin off-sarja, johon tutustuin kunnolla vasta viime keväänä. Todella hieno, synkempi versio Doctor Who-maailmasta, ja tätä sarjaa ei ainakaan voi enää kutsua children´s show´ksi, vai voiko muka?                    

Näitäkin sarjoja olen katsellut ja suurimmaksi osaksi pitänyt, löytyykö joukosta teidän suosikkisarjojanne?

My Mad Fat Diary (Ihan parasta brittiteineilyä!)
Broadchurch (Aah, David Tennant! Ja Olivia Colman on mykistävän hyvä!)
The Walking Dead (Zombeja! Olen jäänyt puoli kautta jälkeen, enkä ole innostunut vielä pääsemään ajan tasalle.)
Vampyyripäiväkirjat (The Vampire Diaries) (Minulla on inho-tykkäys suhde tähän sarjaan; minua ärsyttää sarjan pinnallisuus, mutta sitten juoni on välillä niin (ärsyttävän) vetävä, että huoh, yhä on ollut pakko katsoa.)
True Blood (Inhosin sarjaa aluksi, jatkoin silti katselua, lopulta aloin tykätä, ja sitten taas innostus lopahti, enkä ole katsonut sarjaa loppuun asti.)
True Detective (Pidin ensimmäisen kauden tunnelmasta ja huikeista pääosan esittäjistä, joskin myönnän, etten ollut niin haltioissani kuin monet muut ovat olleet kokonaisuudesta. Katsottava kyllä, mutta luulen, etten enää seuraavaa kautta katso.)
Criminal Minds-FBI tutkijat (Harvoja puhtaita poliisisarjoja, joita jaksan katsoa.)
Haven (Hyvä Stephen Kingin kirjan pohjalta tehty sarja! Miljoona kertaa parempi kuin Under the Dome. Tosin en ole nähnyt vasta kuin kaksi kautta Havenia.)
Flashforward (Harmi kun jäi vain yhden kauden mittaiseksi.)
Harper´s Island  (Tulikohan tämä edes täällä tämän vuosikymmenen puolella?)
Arrow (Aloin katsella tätä Netflixistä ja en oikein lämmennyt sarjalle, mutta jatkoin sitkeästi katselua ja nyt olen yhtäkkiä kolmannella kaudella. Vihreän nuolen seikkailut ovat uponneet minuun siis pikkuhiljaa.)
Devious Maids (Hienoinen Täydelliset naiset-korvike)
Chuck (Viimeinen kausi on jäänyt toistaiseksi katsomatta.)
Puumanainen (Cougar Town) (Harvoja uudempia sit-comeja, joka on sykähdyttänyt. Toisaalta, olen ehkä nähnyt kauden tai kaksi.)

Hyviä television katselu hetkiä!

Suosikki tv-sarjat osa 3: 2000-luku

Aloitin television ihmeellisessä maailmassa seikkailun parisen viikkoa sitten; ensiksi tutkin 80-luvua, sitten 90-lukua, ja nyt on aika siirtyä uudelle vuosituhannelle ja seuraavalle vuosikymmenelle. Tämä vuosikymmen tulee olemaan hivenen hankala siinä mielessä, että juuri tälle vuosikymmenelle sijoittuvat monet ehdottomat suosikkisarjani kautta aikojen  - mutta ei hätää, jos näyttää siltä että lista paisuu pidemmäksi kuin aikaisemmat niin olkoon niin. Toki osa näistä sarjoista on paljon tuoreemmassa muistissa kuin monet muut aiemmin listatut, joten sekin selittää tilannetta. Myös sarjat, jotka alkoivat vuosikymmenen loppupuolella ja jotka mahdollisesti jatkuvat edelleen, aiheuttavat hieman problemaattisen dilemman, sillä listaanko sarjan edelliselle vuosikymmenelle vai meneillään olevalle? We will see.

1. (Apua! Minkä minä nyt laitan tähän?) Supernatural Hyvä on, pakko lähteä liikkeelle tutulla ja turvallisella Supernaturalilla. Sillä vielä 2000-luvun puolella The Road Trip from Hell with the Winchesters-show oli paras sarja ikinä. (Ainakin siihen aikaan.) Ensimmäiset viisi kautta olivat supermahtavia, ja nyt jälkeenpäin ajateltuna, jopa se kuuuluisa Mitä hittoa nyt!-kuudes kausi on oikeastaan aika hyvä. Mutta sen jälkeen... Hmm. Seitsemäs kausi oli mitä oli, kahdeksas ja yhdeksäs kausi ovat sekalaisena suttuna minun päässäni. Kymmenettä kautta en ole jaksanut vielä katsoa, sillä sarja on alkanut toistaa itseään liikaa. Olen siis kauden jäljessä, sillä yhdestoista kausi on jo pyörähtänyt käyntiin. Huoh. Olin tästä sarjasta todella innoissani aikoinaan, mutta innostus on lässähtänyt. Silti, ne parhaimmat kaudet... ai että ne olivat hyviä.

2. Angel Buffy, vampyyrintappaja sai minut tietenkin lähtemään spin- offin Angelin matkaan ja voin kertoa, että se matka on loistava. Kun sarja tuli televisiosta en nähnyt sitä alusta asti, vaan hyppäsin mukaan kesken kaiken. Olen korjannut tuon erheen viime kesänä ja katsonut koko sarjan alusta loppuun - ja enkä voi väittää, että olisin hirveän paljon muistanut juonenkäänteitä sarjan loppupuolelta, satunnaisia häilähdyksiä sieltä täältä. Ainoastaan viimeisen jakson tyrmistyttävä loppukohtaus oli jäänyt mieleeni selkeänä. Angel on mielestäni vähintään yhtä hyvä kokonaisuutena kuin Buffy. Ja vaikka Angel jää viidennen ja viimeisen kautensa päätteeksi pahasti kesken, se oikeastaan sopii sarjalle oikein hyvin. Sarja loppui juuri oikeaan aikaan. En olisi halunnut Angelille käyvän samalla tavalla kuin Supernaturalille, joten hyvä näin.

3. Alias Sydney Bristow on ehkä suosikkinaissankarihahmoni (Buffyn ohella). Alias oli jotain sellaista mitä en ollut ennen nähnyt - enkä ole nähnyt mitään vastaavaa sen jälkeen. Olen halunnut nähdä sarjan uudelleen pitkään, ja jollain kanavalla sitä esitettiin muutama vuosi sitten, mutta se jätettiin aina kesken. Olen päättänyt hankkia jossain vaiheessa sarjan käsiini DVD-levyinä, jotta saan nauttia uudemman kerran Aliaksen lumosta. Seikkailua, vauhtia, jännittäviä tilanteita ja upeita henkilöhahmoja, jei!

4. Dexter Samat sanat kuin Aliaksen kohdalla; en ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Aivan omanlaisena, uniikki sarja, jonka parissa saa pohdiskella moraalisia näkökulmia. Michael C. Hall on roolissaan huikea. Ensimmäinen kausi ja kylmäautomurhaajan jahti on varsinkin jäänyt mieleeni mielettömän hienona kokemuksena. Sarja päättyi vasta pari vuotta sitten. Mielestäni sarja piti melko hyvin tasonsa loppuun asti.

5. Siskoni on noita (Charmed) Katselen sarjaa parhaillaan uudelleen ja olen seitsemännellä kaudella menossa. Myös tämä maaginen sarja on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, aivan kuten Buffy ja Angel. Sarja alkoi vuonna 1998, mutta suurimman osan sarjasta olen ensimmäisen kerran katsonut 2000-luvun puolella. Kolmen mainion noitasiskoksen hurjaa ja hassua elämää on yhä miellyttävää seurata. Alyssa Milano on ihana. Olen fanittanut häntä Melrose Placesta asti. Mainittakoon vielä että. Cole Turner. Parasta ikinä.  

6. Muodon vuoksi (Nip/Tuck) Ja koska Cole Turner alias Julian McMahon on mainittu, niin kätevästi siirryn hänen toiseen sarjaansa. The Best Medical Drama ever. Kyllä. Tämän lisäksi suurinpiirtein samoissa kategorioissa pyörivistä sarjoista olen katsellut vain Greyn anatomiaa. Mutta kun on katsonut Muodon vuoksi, kaikki muut saman genren show´t ovat yksinkertaisesti valjuja. Muodon vuoksi koukuttaa häiritseväisyydellään aivan kuten Dexter.     

7. Lost Tämä selviytymis-autiosaari-mikälie tarina oli parhaimmillaan käsittämättömän hyvä. Pilottijakso oli kuin elokuvaa aikoinaan ja olin lähes ihastuksesta mykkä. Tällaista taidolla tehtyä mysteeristä draamaa muistelee ilolla, vaikka tämä(kin) sarja kärsi lopulta venytetystä ideasta. Ne henkilöt! Monta mahtavaa hahmoa, jotka oppi tuntemaan perin pohjin. Koin monta WTH-hetkeä Lostin parissa, ja sellaiset hetket ovat aina tervetulleita tv-maailmassa.   

8. Näkijä (Medium) DuBois´n perhe on paras perhe. Sarja jatkui seitsemän kauden ajan tyylikkäänä ja kiinnostavana, eikä tämä sarja kokenut mielestäni missään vaiheessa notkahdusta. The Best Police Drama ever. Tietenkin. Koska Näkijä ei ole se tyypillisin ja perinteisin genren edustaja. Erilainen, raikas, jännittävä, hauska, yllättävä. Ja tämä kaikki on kuorrutettu mahdottoman hyvillä näyttelijöillä. 90-luvun suosikkisarjassani Pimeyden sydämessä (muistaakseni) liikuttiin hieman samoissa sfääreissä, joten ehkä myös tuon sarjan muisto on auttanut minua kiintymään Näkijään oikein kunnolla.

9. Pako (Prison Break) Muistatteko te kun Pakoa alettiin mainostaa? Aluksi oli pelkkä valkoinen origamilintu, joka lipui jossain (viemärissä ehkä.) Ajattelin heti sen nähtyäni, että nyt ollaan jonkin mielenkiintoisen äärellä, ja kun Pako sitten alkoi sain huomata, että nyt todellakin ollaan jonkin mielenkiintoisen äärellä. Vankila(pako)elokuvat ovat aina kiehtoneet minua (jostain syystä) niin ettei ollut mikään ihme, että varsinkin sarjan ensimmäisen kauden hämmästyttävä tykitys piti minut otteessaan. Vaikka sarja menetti terävyyttään kausien myötä se nousee silti ehdottomasti suosikkieni joukkoon. Myös Pako on tekemässä paluuta tauon jälkeen - uusia jaksoja on luvassa ilmeisesti joskus ensi vuoden puolella. Hmm. Lähes yhtä hämmentävää kuin Salaisten kansioiden paluu.   

10. Älä kerro äidille UK ja USA (Queer as Folk) Alkuperäinen brittisarja oli vuosituhannen vaihteen OMG!-parhautta, ja se on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, vaikka oli vain kymmenen jakson mittainen. Ilo oli suuri kun sarja sai amerikkalaisen version, ja (kerrankin) erittäin onnistuneen sellaisen. Muistelen kaiholla molempia sarjoja, jotka katselisin mielelläni toistamiseen, sillä en enää muista kovin paljon kummastakaan sarjasta.  

11. Ruma Betty (Ugly Betty) Oi että Rumaa Bettyä! Tämän sarjan komedia ja draama iskivät minuun täysillä, niin hauska ohjelma! Monesti nauroin Ruman Bettyn parissa paljon enemmän kuin jonkin sit-comin äärellä. Värikkäät, ikimuistoiset henkilöhahmot kruunaavat kokonaisuuden.

12. Täydelliset naiset (Desperate Housewives) Sama juttu kuin Ruman Bettyn kanssa; komedia ja draama kulkevat Täydellisissä naisissa käsi kädessä, tarmokkaan viihdyttävänä pakettina. Neljän vahvan pääosaesittäjän show, joita hyvin valitut sivuhahmot tukevat. Ehkä myös tämä sarja jatkui kauden, pari liian pitkään, mutta kuitenkin, unohtumaton sarja, eikä 2000-luku olisi ollut niin 2000-luku ilman näitä naisia.

13. Pelinaiset (Footballers´ Wives) Parasta brittisaippuaa ever! Tanya Turner on Alexis Colbyn ohella suosikkini bitch-queen osastolla. Tätä sarjaa oli myös aina kivaa seurata jo melkein pelkästään vaatteiden ja meikin perusteella: kenellä sitä on tänään älyttömin asu ja eniten meikkiä? Ihan parasta älyvapaata viihdettä.

14. Dark Angel Rakkauteni Jensen Acklesia kohtaan alkoi Dark Angelista. (Jatkuu yhä, vaikka Supernaturalia nykyään hieman arvostelenkin.) Sarjaa ei tehty kuin kaksi kautta ja se oli mielestäni aivan liian vähän; sarjassa oli minusta valtavasti potentiaalia vaikka mihin. Toimintascifin eliittiä kaikin puolin.    

15. Aavekuiskaaja (Ghost Whisperer) Ihastukseni Jennifer Love Hewittiä kohtaan käynnistyi Viiden jutun aikoihin, ja kun Love Hewitt sai oman sarjansa, olin tietenkin onnesta piukea. Aavekuiskaaja on hieman kuin Näkijä extra spekulatiivisella otteella, mutta ilman poliisidraamaa. Sopivan mittainen sarja viidellä tuotantokaudellaan.     

16. Sinkkuelämää (Sex and the City) Carrie, Samantha, Miranda, Charlotte. Mitä olisi ollut meikäläisen twenty something tytön elämä ilman näitä thirty something neitoja? Vähemmän hauskaa, kieltämättä. Sarjaikoni, jonka jaksoja voi yhä silloin tällöin vilkaista tai ainakin pätkiä niistä, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Käsittääkseni olen katsonut sarjan kahteen kertaan.

17. Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet) Laatu brittidraama, joka niin ikään (kuten niin monet sarjat yllä) sykähdytti loistonäyttelijöillään ja draamankaarellaan, joka käsitti tunteita laidasta laitaan, iloa ja hauskuutta, surua ja synkkyyttä. Tämä sarja pyöri jokin aika sitten uusintana jollakin kanavalla ja yritin itse asiassa katsoa sarjaa uudelleen, mutta unohdin aina esityspäivän, joten se jäi siihen. Ah, so British! Love it!

18. Sarah Connorin Aikakirjat (Terminator: The Sarah Connor Chronicles) Tämäkin show jäi aivan liian lyhyeksi! Ainoastaan kahden kauden ajan saimme nauttia tästä herkusta. Olen Terminaattori-fani, joten ei liene yllätys, että sarjaversio kolahti ja kovaa. Lena Headey on loistava Sarah Connorina.  

19. 4400 Niin mysteeristä touhua varsinkin aluksi, että huh hei! (Siis jos muistan oikein.) Sarja oli jollain sadan vuoden tauolla kolmen kauden jälkeen täällä kotimaassa, ja kun sarja palasi viimein ruutuun viimeisellä, neljännellä kaudellaan, en käytännössä muistanut mitään aikaisemmista kausista. Joten valitettavasti hivenen antikliimaksisen lopun koko sarja koki sen myötä.   

20. Heroes Hyvin saman kaltainen sarja kuin 4400. Tarina tavallisista ihmisistä, joilla on erikoisia kykyjä. Ja voitteko uskoa, myös Heroes tekee jonkinlaisen paluun tai on jo tehnyt Yhdysvalloissa. Kolmetoistaosainen Heroes Reborn alkoi nimittäin syyskuun lopulla. How cool is that? Toisaalta, Heroes:n idea tuntui sarjan viimeisellä kaudella hyvin loppuun kalutulta, mutta onneksi Robert Knepper pelasti.

Okei, 2000-luku oli hyvä luku television suhteen. Tuntuu, että yhä jää monta hyvää sarjaa mainitsematta. Mutta tässä lisää.

Paritellen (Coupling) (Lemppari sit-comini!)
Will & Grace (Tai ehkä sittenkin tämä! No molemmat!)
Skins-liekeissä (En ole tosin vieläkään katsonut loppuun asti)
Kymppikerho (Mile High)
Frasier
Greyn anatomia (Grey´s Anatomy)
Oikeus ja kohtuus (The Practice) 
Felicity
Dawson´s Creek
Roswell
Uhan alla (Invasion) (Miksi tätä ei tehty lisää?)
Pelastaja (Tru Calling) (Tai tätä?)
Käenpesä
Todistettavasti syyllinen (Cold Case)
Gilmoren tytöt (Gilmore Girls)
Kyle XY
Everwood (Noloa myöntää, sillä parjasin sarjaa silloin kun se pyöri ensimmäistä kertaa tv:ssä, vaikka en ollut nähnyt jaksoakaan. Ja sitten jonain kesänä jäin kesäuusintoihin koukkuun ja apua, tykkäsin. Aika kauheaa.)
Kelmien kerho (Hustle)
O.C 
Mies vailla nimeä (John Doe) (Lisää olisin halunnut!)
Hyvin salainen agentti (Now and Again) (Kuin myös!)

Jep. En tainnut 2000-luvulla tehdä mitään muuta kuin katsella televisiota. Mutta so what. Seuraavaan kertaan!



 

Suosikki tv-sarjat osa 2: 1990-luku

Viimeksi muistelin 80-luvun sarjoja, ja nyt siirrymme (suloiselle) 90-luvulle, aikaan, jolloin tämä neiti kuljeskeli pitkin koulun käytäviä flanellipaidoissaan, maihareissaan, leviksissään ja hiuksissaan, joiden väriskaala käsitti laajan kirjon. Yhdeksänkymmentäluvun alussa lapsuus piti minua tukevasti otteessaan, mutta vuosikymmenen puolen välin tienoilla aloin päästä teini-iän ihmeelliseen maailmaan. Kun siitä räpistelin (vaivoin) irti pujahdin laillisesti aikuisen ikään vuosikymmenen lopulla. Tälle ajanjaksolle mahtuu (hirveän) monta tv-suosikkia, mutta yritän saada jonkinlaisen järjen ja järjestyksen. (Sitä odotellessa.)

1. Buffy, vampyyrintappaja (Buffy the Vampire Slayer) My all time favourite! Maailman paras sarja (yhdessä Doctor Who:n kanssa) ja on sitä yhä - katselin nimittäin sarjan uudelleen viime keväänä ja olin myyty. Luulen, että sain tällä "aikuiskierroksella" sarjasta jopa enemmän irti kuin silloin nuorempana. Sarja loppui 2000-luvun puolella, mutta nostan sarjan tähän 90-luvulle. Buffy! Spike! Cordelia! Willow! Xander! Angel! Giles! Ja kumppanit! (Spike on tietenkin lempihahmoni, ja by far, The Best Vampire ever.) Buffy-faniuteni on sitä luokkaa, että voisin tehdä sarjalle ikioman bloggauksen, aivan kuten tein Doctor Who:lle viime vuoden lopussa.

2. Salaiset kansiot (The X-files) Kuka voisi unohtaa Scullyn ja Mulderin? Ja kaiken sen muun mahtavan? Ne mustat jutut silmissä. Sloganin The Truth is Out There. Tupakkamiehen. Skinnerin. Tunnusmusiikin, joka pitää aina viheltää. Mutta myönnän, että olen unohtanut paljon ja haluaisin katsoa sarjan uudelleen. Sarja on uusittu (kai) moneen kertaan, mutta en ole silloin ollut valmis uusintakierrokselle. Nyt voisin olla. Voi kun Salaiset Kansiot löytyisi suomalaisesta Netflixistä! Ensi vuonna Salaiset kansiot palaa ruutuun uusin jaksoin. En tiedä mitä ajatella tästä. Se on huikean jännittävän hauskaa ja samalla arveluttavaa, mitä jos homma ei enää toimikaan?

3. Äärirajoilla (The Outer Limits) Uudempi versio. Kaipaan tätä sarjaa todella! Olen toivonut monesti, että sarja uusittaisiin, mutta en ole ainakaan huomannut, että niin olisi tapahtunut. Sarja onnistui yllättämään minut useamman kerran ja muistelen, että sarjan tunnelma oli puistattavan ainutlaatuinen. En muista kuin muutaman välähdyksen koko sarjasta, ja nuo välähdykset ovat, hmm, sanotaanko että mielenkiintoisen hämmentäviä. Tämä sarja koostuu enimmäkseen (muistaakseni) itsenäisistä jaksoista, eikä varsinaista jatkuvaa juonta ole, mutta se ei haitannut ollenkaan.

4. Pelottaako? (Are You Afraid of the Dark?) Tämä oli lempisarjani ennen kuin löysin hurjemmat sarjat. Mikäli se ei ollut Tohtori Sykerö, joka herätti kiinnostukseni kaikkeen mahdollisimman kummalliseen, ehkä se oli juuri Pelottaako? Niin parasta. Ne tarinatuokiot nuotion äärellä, mitä ne lapset tänään minulle kertovat, täällä minä istun ja odotan sohvan nurkassa korvat höröllä. 

5. Saarroksissa (The Prisoner) Tiedän toki, ettei tätä sarjaa ole tehty 90-luvulla, vaan 60-luvulla, mutta otan sarjan tähän väliin, koska olen mitä ilmeisemmin nähnyt sarjan ensimmäisen kerran 90-luvulla melko nuorena - ja kun käytin ilmiömäisiä tietokonetaitojani löysin hyvin häilyvän epävarman tiedon, että sarjaa olisi esitetty uusintana 90-luvun alussa. Tämä sarja on mieletön. Aivan parasta. Se on WTF-meininkiä. Katsoin sarjan uudelleen 2000-luvun puolella (?), jolloin se tuli uusintana eräänä kesänä. (?) Olen katsonyt myös amerikkalaisen uusintaversion vuodelta 2009 - se ei tietenkään ole alkuperäisen luokkaa, mutta oli sitä hauska katsoa.

6. Melrose Place Vihdoinkin rehellisen kunnollinen ysärisaippuadraama! En ollut koskaan Beverly Hills 90210:n suuri ystävä, koska se oli minusta melko tylsä juonineen ja hahmoineen. En katsonut sitä loppuun asti. Mutta Melrose Place! Täysin sekopääviihdettä, mutta ah niin koukuttavalla tavalla. Ensin oli Dallas, sitten oli Dynastia ja kolmantena tuli Melrose Place. On hauskaa bongata Melrose Place:n näyttelijöitä nykysarjoista, aivan kuin tapaisi vanhoja, tuttuja ystäviä.

7. Pimeyden sydän (Profiler) Monenlaisia poliisi/agentti/rikossarjoja on tullut aikojen saatossa katsottua, mutta Pimeyden sydän nousee joukosta kärkipäähän erilaisuudellaan. Haluaisin (tämänkin) katsoa uudestaan, jotta saisin tietää, että onko sarja pitänyt voimansa ja pyyhkisikö se lattiaa nykypäivän vastaavilla rikossarjoilla. (Mahdollisesti, sillä seuraan nykyään oikeastaan vain yhtä vastaavaan kategoriaan uppoavaa sarjaa.)

8. Kameleontti (The Pretender) Voi tämä sarja oli myös niin hyvä! Vai onko aika kullannut muistot? Ihailin tämän sarjan karismaattista pääparia, joiden kissa ja hiiri-leikki jaksoi aina viihdyttää. Sopivasti mystinen sarja, joka kutkutti minua loppuun asti.

9. Ally McBeal Täydellisen omituinen komediallinen lakisarja, ja minä olin innoissani, hei kaikkien lakisarjojen pitäisi olla tällaisia! Niin hulvatonta ja outoa menoa, ja ehkä juuri siksi uusi jakso Ally McBealiä oli minulle aikoinaan yksi viikon kohokohdista. Hassua kyllä, mutta en pitänyt itse Allystä kovin paljon, mutta ne muut hahmot! Parhautta!    

10. Niin sanottu elämäni (My So Called Life) Teini-ikäni ehdoton Must-juttu. Ja voitteko te kuvitella, että sarja lopetettiin 19 jakson jälkeen huonojen katsojalukujen vuoksi? Argh! Minä katsoin sarjaa ainakin kymmenen ihmisen intensiteetillä. Tämän sarjan myötä tutustuin mm. sellaisiin nimiin kuin Claire Danes ja Jared Leto.   

Näiden lisäksi katselin mm. seuraavia, ovatko nämä teille tuttuja?

Kullannuppu (Blossom)
Isojen poikien leikit (Boy Meets World) 
Tie Avonleaan 
Elämä voittaa (Life goes on)
Piru irti (American Gothic)
Frendit (alkoi tosiaan jo 90-luvulla!)
Sunset Beach (!)
Kolmas kivi auringosta (3rd Rock from the Sun)
Twin Peaks 
Pulmuset (Married... with Children)
Nanny
Dharma & Greg
Todella upeeta (Absolutely Fabulous)
Sabrina, teininoita (Sabrina the Teenage Witch)
Puhtaat valkeat lakanat 
Ruusun aika
Viiden juttu (Party of Five) 

Ooh, unohdinko jotain? Säästelen osaa sarjoista 2000-luvun puolelle, sellaisia, jotka alkoivat 90-luvun lopulla. Until next time.

                        

Suosikki tv-sarjat osa 1: 1980-luku

Southfork Ranch, Dallas

Koska en tiedä mitä blogillani tekisin päätin loikata hetkeksi kirjojen maailmasta television maailmaan. Lukemisen ohella olen suuri television ystävä ja aikojen saatossa on mieleni ullakolle päässyt kertymään monen monta hienoa tv-kokemusta mukavaksi pinoksi. Mitä kaikkea sieltä mahtaa löytyä? Yritän kaivella muistiani ja pölyttää tv-muistoja, ravistella niitä kunnolla ja katsoa mitä pölykerroksen alta paljastuu, ooh, todennäköisesti hurjia salaisuuksia. Vaikka juttujeni perusteella voisi kuvitella että I was born yesterday, näin ei kuitenkaan ole. Aloitamme siis matkamme 80-luvulta, joka oli lapsuuteni kulta-aikaa. En väitä, että seuraavia tv-sarjoja olisi kaikkia tehty nimenomaan (vain) 80-luvulla, mutta minä olen kyseisiä sarjoja katsellut ilmeisesti juuri 80-luvulla, mikäli muistiini on yhtään luottaminen. (Ei ole.) Tai toisinpäin - sarja on saatettu tehdä nimenomaan 80-luvulla, mutta olen saattanut seurata sitä vasta 90-luvun puolella. Tai sekä että. Tai jotain. Sanotaanko näin, että siinä suunnilleen 80-luvulla tai mahdollisesti suunnilleen 1900-luvulla, jos todella tarkkoja ollaan. Aika on taipuvainen.

1. Dallas Kyllä, tapitin Dallasia kuin hypnotisoituna pikkupenikasta lähtien - enkä ole varma, osasinko aluksi edes lukea. (Mutta mitä se haittaa!) Katsoin sarjan uudelleen vuosia sitten (muka) aikuisena ja olin ihan yhtä koukussa kuin muksuna.

2. Dynastia Sama juttu kuin Dallaksen kohdalla. (Uusintakatselua myöten.) Alexis Colby on Bitch-queen vailla vertaa.

3. BBC:n Narnian tarinat (The Chronicles of Narnia) Narnia-faniuteni alkoi tämän sarjan myötä. Voi sitä onnen määrää, kun Lucy löysi vaatekapista metsän! Olin haltioissani! Muistelen, että kävi niin että katselin ensin Narniaa televisiosta - ja vasta sitten luin kirjat, jotka olivat/ovat yhä parasta ikinä. (Ja tähän väliin huomautan, että minulle parasta ikinä on kategoria, jonne mahtuu useampi asia, sulassa sovussa.) 

4. Ihmemies MacGyver Miten se ihmemies oikein selviää noin täpärästä tilanteesta? Tai tuosta? Ei huolta, katsoja, minulla on tässä farkun lahje, purkka, hiuskiehkura sipaisulla geeliä sekä rispaantunut kengännauha ja kourallinen soraa, ja kas, tästä rakennan pommin ja niin edelleen ja kaikki hyvin! Muurahaisjakso oli hirveä. Hirveä! Taisin menettää yöuneni sen takia vähäksi aikaa. Sittemmin olen nähnyt jakson uudestaan ja nauranut, ai että onko tämä se kammottavin jakso koskaan? 

5. Anna ystävämme (Anna of Green Cables) Ihana punatukkainen Anna! Minulle Megan Followsin Anna on se ainoa ja oikea Anna. Tämä sarja valloitti pikkutytön sydämeni. Myös tässä tapauksessa (sen hyvin luotettavan muistini mukaan) katsoin ensin sarjan, ja sen jälkeen luin Anna-kirjoja. Minulla on sellainen mielikuva, etten koskaan lukenut kirjasarjaa loppuun asti, vaikka siitä pidin.

6. Tao Tao Missä salo sinertää, ja nurmi on kauniin vihreää, ja kaikki on niin rauhaisaa. Hiljaa puro solisee, ja kauniit kukat kuiskailee, ja elämä on leppoisaa. Siellä Tao Tao, pieni Tao Tao, pieni pandakarhu on. Tämä tunnuskappale lähtee yhä selkäytimestä helposti. Luulen, että Tao Tao on syy siihen, miksi olen aina halunnut oman pandan. (En ole saanut jostain oudosta syystä.) Sain kerran lapsena nimipäivälahjaksi Tao Tao-tyynyn. Arvatkaa mitä? Se oli parasta ikinä.

7. Maija Mehiläinen Oli kerran kauan sitten aivan tuntematon maa. Siellä asui mehiläinen, josta paljon puhutaan. Ja tämän mehiläisen nimi oli Maija. Tuo pieni sievä mehiläinen Maija. Maija lentää maailmaan. Ihmeitä sen katsomaan. Jep, nuotit ovat edelleen kohdallaan.  

8. Tohtori Sykerö Uskomaton Tohtori Sykerö on, sateenvarjon avulla hyppien kulkee, pikkumies tuo eläinten hauskojen luo. Uskomaton tohtori Sykerö on, keksi koneen jolla voi matkustaa tähtiin. Olikohan Tohtori Sykerö aikoinaan se faktori, joka käynnisti minussa kiinnostuksen yliluonnolliseen ja scifiin? Tohtori Sykeröä tehtiin vain 13 jaksoa. Miten se on mahdollista? Niitähän oli miljoona!

9. Lemmenlaiva (The Love Boat) Ai että oli niin mukavaa lähteä risteilylle ja vielä sen tunnusmusiikin kera!       

10. Ritari Ässä (Knight Rider) Kikkarapää, kikkarapää, naisia metsästää! Ja auto, joka puhuu. Niin cool.

Mainittakoon, että näiden lisäksi katselin noin tuhatta ja sataa muuta ohjelmaa, mutta nämä ovat sellaisia, jotka ovat jääneet vahvimpina ja tärkeimpinä mieleeni. Voi olla, että silti unohdin jonkin helmen. Kuka tietää. Tässä lisää 80-luvun televisiota, muistatteko te nämä?

Konnankoukkuja kahdelle 
Kate & Allie 
Koira haudattuna 
Matlock 
Paluu Eedeniin (Tämän haluaisin nähdä uudelleen!)
Taistelupari 
Tyttökullat 
V (Se kuuluisa hiiren syönti-kohtaus oli toinen painajaisia aiheuttanut jakso. Hui! Ja en olisi saanut katsoa sitä, mutta katsoin silti.) 
Olipa kerran elämä 
Halinallet 
Mummo 

Seuraavalla kerralla solahdetaan ysäritunnelmiin!

Kun harju humisi ja Peter Pan salamurhasi...

niin silloin hylätyssä puutarhassa tyttö odotti - ja kaukana leijui mykistävä parfyymi.

Tässä kirjat, jotka olen lukenut viime aikoina. Emily Brontën Humisevan harjun luin reilu kuukausi sitten - halusin lukea klassikon, ja Humiseva harju huuteli minulle hyllystä, anna minulle tilaisuus, anna minun vakuuttaa lukusielusi! Annoin ja luin, viehätyin jonkin verran, historia ja perienglantilaisuus kietoivat minut pauloihinsa, mutta myös petyin hivenen, otteeseeni jäi tyytymättömyyden riekaleita. Lahjakkaan, raivoisan kirjoittajan teksti miellytti suurimmaksi osaksi, mutta itse kokonaisuus tuntui venytetyltä goottilaiselta saippuaoopperalta. Olen iloinen, että luin kirjan, mutta Humiseva harju ei noussut kolkuttelemaan Tuulen viemään eeppisiä puitteita, kultaisen valtaistuimen koristeellisia käsinojia. Tuulen viemää on yhä hallitseva klassikkokuningatar.

Humisevasta harjusta matkustin New Yorkiin, jo minulle tuttuihin maisemiin, tapaamaan taas kerran John Verdonin luomaa eläkkeelle jäänyttä rikostutkijaa Dave Gurneyta, joka ei kuitenkaan malta pitää näppejään erossa hankalista ja vaarallista tutkimuksista ja tilanteista. Olen lukenut kaikki Dave Gurney-kirjat, mikä on sinällään hämmästyttävää, koska en erityisemmin välitä perinteisistä dekkareista. Mutta jokin näissä Verdonin kirjoissa kiehtoo, ehkä se, että ne eivät ole niin perinteisiä mitä saattaisi olettaa. Tappakaa Peter Pan on tuttua Verdon-laatua, älykästä, hitaalla temmolla etenevää rikoksen ratkontaa, jonka syvyyksissä piileskelee muutakin kuin kliseisiä dekkarikäänteitä, niitä iänikuisia, samoja myrkkyjä erittäviä mustekaloja. Tappakaa Peter Pan ilahdutti minua enemmän kuin edellinen Verdon, Murhakierre. 

Seuraavaksi piipahdin Hylätyssä puutarhassa. Ihana teos! Säihkyvä, kaunis, satumainen, lumoava, monipuolinen. Kate Morton kuljetti minut vaivatta läpi hylätyn puutarhan, esitteli sen minulle jokaista kolkkaa myöten, ja minä pidin näkemästäni. Jo Paluu Rivertoniin oli lupaava ja viihdyttävä, mutta Hylätty puutarha teki sen, mitä jo aikoinaan odotin Rivertonilta - pakahdutti, veti minut rivien väliin, tarinan monisyisiin kerroksiin, istutti minut osaksi hylättyä puutarhaa, ja kun sieltä lähdin, tunsin itseni virkeäksi ja keveäksi, tuulen pyörteissä lentäväksi magnolian kukaksi. Historia ja nykypäivä punoutuvat tässä teoksessa vahvaksi palmikoksi. Lennokas ja tasokas kerronta pitävät mielenkiintoa yllä, Hylätty puutarha on paikka, jossa haluaa viipyä, leputella jalkojaan takorautaisella penkillä.

Viimeisimpänä uppouduin hajujen maailmaan. Miltä tuntuisi olla ihminen, joka on kuin yliluonnollinen vainukoira? Saksalaisen Patrick Süskindin romaani Parfyymi - erään murhaajan tarina on melkoinen tapaus. Se on outo, absurdi, nerokas. Kirja, joka on niin minun kirjani. Se on hauska, ällöttävä ja lemuisa sekä samalla upea, timantti mutakerroksen alla. Tämän kirjan luettuaan pitäisi käytännössä osata valmistaa parfyymeja - tuota, voi olla, etten silti osaa. Süskind taiteilee yksityiskohtaisen kuvailun ja lähes juonettoman tarinan trapetsilla huojumatta, mestarillisella tavalla. Parfyymissa dialogin käyttö on melkein olematonta; Süskind vyöryttää kertomuksensa kappale kappaleelta, useiden kertojaäänien kautta, levittää erikoisen teoksensa sanat ja lauseet pöydälle sikin sokin kuin taipuisat pelikortit, näin on hyvä, nyt ja aina, ja kas, lopussa odottaa jämäkkä ja siisti, hallittu pakka; täynnä kortteja, joista tihkuu maagisia virtoja, ja olo on raikas kuin vuoristopuroon pulahtaneella.

Blogini tulevaisuus on yhä auki - ajatuksia asiasta voi lukea edellisen tekstini lopusta. Mutta ainakin nyt halusin kirjoittaa muutaman sanasen lukemistani kirjoista. Nämä neljä kirjaa olivat minulle loppujen lopuksi sangen hyvä paketti - ei yhtään suurta pettymystä, ja mukaan mahtui myös kaksi todella hienoa teosta Hylätyn puutarhan ja Parfyymin muodossa. Mietin muuten erään novellini julkaisua täällä blogissa - vaihtelun vuoksi. En uskaltanut. Joten menen takaisin kolooni.

Paljon lämpimiä, positiivisia energioita teille kaikille!