.

.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

130 Days of Silence


Takana on yli neljän kuukauden blogihiljaisuus. Mahdollisesti kukaan ei ole edes huomannut. Ei se mitään, en ole huomannut sitä varsinaisesti itsekään. Muutaman kerran olen aloitellut blogitekstiä, kirjoittanut pari riviä, ja kohta olen ollut sellaisissa fiiliksissä, että nääh, en jaksa ja poistanut koko tekstin. Saa nähdä miten käy tällä kertaa. Joko kohta tulee nääh, en jaksa? Yritetään. Ehkä saan tällä kertaa jotain aikaiseksi ilman että tulee tunne, että minun pitää mennä hakkaamaan päätäni seinään - mukava, pikku harrastus muuten - luettuani hölmöjä lauseitani. Olen kyllä kirjoittanut kaunokirjallisia tekstejä (voitteko uskoa, että kirjoitan sellaisia?!) viime kuukausina, ja ne ovat sujuneet hyvin. Ehkä pitäisi alkaa kirjoittaa blogia novellimuodossa tai jotain. Hah hah haa. Säikäyttäisin viimeisenkin uskollisen lukijani tiehensä. (Jaksan kovasti uskoa, että minulla on yksi uskollinen lukija, toki sekin voi olla kuvitelmaa ja harhaa ja satakiloa hattaraa. Ja yksisarvisia. Sillä erotuksella että yksisarvisia on olemassa.)

Kirjoja olen tietenkin lukenut, oo la laa, aika yllättävää. En edelleenkään ole mikään superlukija, joka olisi ehtinyt lukea 656 kirjaa viimeisen neljän kuukauden aikana, mutta aika lähelle olen päässyt. 655 tarkalleen. Just kidding. Oikeasti niitä on tullut luettua joulukuisen bloggauksen jälkeen kymmenen kappaletta. Osa niistä on ollut pikkuruisia kirjoja ja muutama taas isoja kirjoja, yksi jopa jättimäinen. (Kuka arvaa mikä se on?Anyone?) Listaan tähän alle ne suurinpiirtein lukemassani järjestyksessä ja yritän kirjoittaa jokaisesta lyhyen ja ytimekkään luonnehdinnan/mielipiteen. (Minä ja lyhyt, ytimekäs teksti? Never happened. Mutta ehkä nyt.)

Charlotte Bronté: Kotiopettajattaren romaani Ihana kirja, pidin paljon. Brontén tyylissä on mielestäni samaa kuin Margaret Mitchellissä, kaunista, perinteistä, kuvailevaa, elävää kerrontaa. Vaikka kirja on hidastempoinen, se ei haittaa, sillä Bronté on niin taitava kertoja, että hänen mukanaan pysyy mielellään viimeiselle sivulle saakka. Tämä kirja on minusta kypsempi ja elegantimpi teos kuin sisko Emilyn Humiseva harju, joka myös on paikoitellen hurmaava kirja, mutta sen goottilais-saippuaoopperamainen maailma ei jaksanut vetää minua sisälleen kokonaan.

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja hehkuvan silmän arvoitus
Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus Halusin lukea muutaman Neiti Etsivän lisää ja valitsin nämä kaksi, koska muistelin niiden olleen suosikkejani silloin vuonna lohikäärme ja piikkimoukari. Molempia oli mukava lukea nostalgiasyistä, mutta myönnän, että olin hivenen pettynyt näihin. Olivatko nämä muka niitä "hyviä ja jännittäviä"? Ehkä aika toden totta kultaa muistot. (Tai luulen että minun muistoni ovat platinoituja.)


Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät Muistatte varmaan, että luen kotimaisia kirjoja todella harvoin. Valtosen kirjan halusin kuitenkin ehdottomasti lukea, se kiinnitti huomioni heti alusta alkaen, se kuulosti sopivalta kirjalta minun makuuni. En ollut väärässä. Hieno kirja, en inhonnut sitä yhtään (se on paljon sanottu kotimaisista minun kohdallani), henkilöt ovat sopivan ärsyttäviä, teemoja riittää (ehkä vähän jopa liikaa), kirjoitus on sujuvaa, muttei liian helppoa, kirja, joka kestää kansainvälisenkin tarkastelun. Pientä miinusta siitä, että Valtonen aliarvioi lukijaa jatkuvasti muistuttamalla suomalainen sitä, suomalainen tätä tai amerikkalainen sitä, amerikkalainen tätä. Ymmärrän vähemmälläkin, thank you very much.

Enid Blyton: Viisikko aarresaarella
Enid Blyton: Viisikon uudet seikkailut Aivan kuten Neiti Etsivät myös Viisikot kuuluivat lapsuuteeni, ja pitkän jahkailun jälkeen päätin lukaista niistä pari muistin virkistykseksi. Yllätyin kun ainakin näissä kahdessa ensimmäisessä kirjassa ei syöty niin paljon kuin muistelin. Lapset muistin hyvin, mutta Tim-koiran muistelin pieleen. Aarresaarella on näistä kahdesta parempi ja luontevampi, uudet seikkailut on tekemällä tehdyn oloinen. Luulen, että näitä voisin lukea lisää jatkossa, ovat sen verran suloisia kirjoja. (Vaikka Annen heiveröisyys ja Paulin typerä itsepäisyys ärsyttävät.)

Stephen King: Christine, tappaja-auto Saattaa olla niin, että Stephen King on suosikkikirjailijani - hmmmm, voisiko olla, hmmmm, siinä vasta dilemma - ,mutta siitä huolimatta olin vältellyt Christineä, koska jestas sentään, kirja himomurhaaja-auton seikkailuista ei kieltämättä ole houkutellut, ja sen lisäksi olen joskus nähnyt kirjan pohjalta tehdyn (kökön) elokuvan. Mutta asia on niin, että lukemattomat Kingit kohdallani alkavat pikkuhiljaa ehtyä, mikä tarkoittaa sitä, että pitää tarttua myös niihin vältellyimpiin teoksiin. Mutta voi, olin niin väärässä, Christine on yllättävän hyvä! Se vei mukanaan alusta asti ja voi, kirja on paljon enemmän kuin pelkkiä himomurhaaja-auton seikkailuja.    

Stephen King: Se (Kyllä vain, luin Kingin kirjat peräjälkeen ja olen ylpeä siitä.) Tämä on se jättikirja! Arvasiko kukaan? Luin kirjaa yli kuukauden, sillä Se on massiivinen ja Se on upea, mahtava, parasta ikinä, Se tulee ja viettelee ja kertoo niin monipuolisen, hurjan tarinan, että heikoimpia hirvittää, minua ei onneksi, sillä olenhan King-konkari. Lapsuus- ja pikkukaupunkikuvailu ovat niin äärimmäisen kohdallaan tässä kirjassa, etten usko että samaan pystyy KUKAAN MUU TÄSSÄ MAAILMASSA. (Jossain toisessa maailmassa ehkä.) Kirjaa lukiessani ajattelin taas kerran, että herra King on mielestäni aliarvostettu kirjailija - en puhu nyt myyntiluvuista, vaan siitä, kuinka jotkut kriitikot nyrpistelevät nenäänsä Kingille, koska KAUHUA! OMG, ei kai sellainen voi olla laatukirjallisuutta. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että Se on enemmän kuin kauhukirja. Se meni heittämällä King-suosikkieni listalla Top-Kolmoseen yhdessä Mustan tornin ja Tukikohdan kanssa. Nämä kolme kirjaa ovat suosikkini kaikista lukemistani kirjoista.

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina Olen pitänyt kaikista aikaisemmin lukemistani Oates-kirjoista (Haudankaivajan tytär, Putous, Blondi) ja tämä rouva on noussut suosikikseni Kingin jälkeen. Odotin tältä pikkukirjalta paljon, vaikka mietin etukäteen, että voiko näin voimallinen ja runsaiden tarinoiden kertoja onnistua lyhyen teoksen parissa. Vastaus on kyllä ja ei. En hurmaantunut, vaikka sinällään seurasin mielenkiinnolla tarinaa, mutta jotain puuttui. Puuttui se mieletön Oates, joka purkaa tarinan puunsäleisiin, jotka menevät ihon alle, eivätkä lähde sieltä koskaan. Vaikka aihe on hurja ja kammottava, teos kokonaisuudessaan jätti minut kylmäksi, ja kaipasin sitä häkellyttävää sanataiteilijaa, joka loi ihmeellisen Blondin. Kosto: Rakkaustarina oli valitettavasti minulle vain keskivertoa parempi "novelli", vaikka Oates muutaman kerran taitojaansa väläytteli.      

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi. Tämä oli herätelaina, sillä en ollut suunnittelut lukevani kirjaa sen kummemmin. Kansi lupaili persoonallista hyvän mielen kirjaa (tai jotain, en muista enää, ja kirja on jo kirjastossa) ja ajattelin, että mikä ettei, kokeillaan. Plussaa: espanjalaisuus. Miinusta: Kaikki muu. Sánchez on kuulemma Espanjan eniten myyviä kirjailijoita, ja minä olin että REALLY? Tuli Carlos Ruiz Zafónia ikävä. Persoonallisuutta kirjassa ei ole juuri nimeksikään, henkilöhahmot ovat kliseisiä puunukkeja, jotka on yritetty maalata värikkäiksi, teksti on välillä niin järkyttävää siirappia, että tunnen ällömakean yhä kurkussani. So not my book. Mutta tulipa sivistettyä itseäni jonkinlaisella espanjalaisella chick-litillä, josta tiedän pysyä kaukana vastaisuudessa.



Selvisitkö tänne asti? Onneksi olkoon. Olet ihana ihminen. I love you to the moon and back.

En tiedä milloin bloggaan seuraavan kerran. Voi olla että menee neljä kuukautta. Voi olla etten bloggaa enää ollenkaan. Who knows. Kiitos ja näkemiin.




 

10 kommenttia:

  1. Minä luin ja tykkäsin kovasti, kiitos! Neljän kuukauden tauko selvästi virkisti. Ja kyllähän tämä blogimaailma välillä kyllästyttää, sullakin jo aika pitkä historia takana.

    En ole koskaan lukenut neiti Etsiviä, olen yli-ikäinen. En sen puoleen Kingejäkään, mutta Viisikkoja kyllä. Kyllä ne yltäkylläiset eväskorit suklaakakkuineen jäivät mieleen. Ja se tyhjä olo että missä mun suklaakakku on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huomasin juuri että aloitin blogin neljä vuotta sitten. Jossain vaiheessa olin todella innoissani, mutta innostus on kieltämättä hiipunut. Nyt katselen, josko innostus palaisi, ja jos ei, niin that´s fine too.

      Neiti Etsivät olivat kova juttu lapsena minulle, kuten myös Viisikot ja muut Blytonit. Jotenkin minusta tuntui ettei noissa kahdessa Viisikossa syöty läheskään niin paljon kuin muistelin... Eikä tainnut olla edes suklaalakakkua... =D

      Poista
  2. Moi Irene, kiva, että palasit ainakin tämän verran moikkaamaan ja oikeasti kiva kuulla, mitä olet alkuvuoden aikana lukenut.

    Aloin miettiä, että onkohan Oates vahvimmillaan juuri tiiliskivissä? Pidin kyllä tuosta Kostostakin, mutta Blondi ja Haudankaivajan tytär ovat UPEITA.

    Kääk, mä jätin Sánchesin höpön kirjan kesken suunnilleen puolivälissä (olisi pitänyt lopettaa jo aikaisemmin...), ja yhdyn täysin mielipiteeseesi siitä. Aivan hirveä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiva kun sinäkin tulit moikkaamaan!

      Luulen niin. Jotenkin ei tuollainen lyhyt Oates vakuuttanut minua, ja ikävöin sitä tiiliskivitunnelmaa.

      Ooh,kävin vähän lukemassa joidenkin fiiliksiä tuosta Tee-kirjasta ja siitä oli ihan tykätty. Olin ihana öönä. Mutta hei, on siis ollut muitakin jotka eivät ole lämmenneet, good to know, minä se en vain osaa jättää kirjoja kesken. =D

      Poista
  3. Mää huomasin että olit pois! Kiva kun olet täällä! Ja oletpas lukenut hienoja kirjoja. Oates on minunkin suosikkini, mutta tuo Kosto on vielä lukematta. Oates on jotenkin sellainen, että haluan uppoutua pitkäksi ajaksi sinne omituiseen maailmaan, lyhyet ei ole sen takia oikein kovasti innostaneet. Sisareni, rakkaani on muuten myös huikea, jos et ole sitä vielä lukenut!

    Pakko muuten mainita, että luin kolme kertaa tekstistäsi "Blondin kosto" ilman pistettä siinä välissä, enkä vaan päässyt siitä yli (Reese Witherspoon tuli kummittelemaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, Marile, ja kiva ja kiitos! Olen täsmälleen samaa mieltä Oatesin maailmasta. Sisareni, rakkaani on tarkoitus lukea ja olen sitä muutaman kerran jo yrittänyt saada käsiini, mutta ei ole vielä onnistunut.

      Hah hah haa! Huomasin tuon vasta jälkikäteen! Kuin piiloviesti, jota en edes itse huomannut. =D

      Poista
  4. Aika monta kirjaa, jotka olen lukenut, olet lukenut eli Bronte, Keane, Oates ja Blyton. Lueskelen hitaasti nyt Jussi Valtosta, ja varmasti hyvä kirja sitten lopulta, mutta teemaa ja uutta teemaa tuntuu pukkaavan päälle ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa. Valtosen kirja sujahti minulla aika hyvään tahtiin. Tykkään kyllä runsaista kirjoista, mutta jotenkin olisin toivonut, että kirjassa olisi keskitytty tiettyihin asioihin tarkemmin, nyt muutamat jutut jäivät vähän irrallisiksi. Toivottavasti kirja aukenee paremmin loppua kohden! =D

      Poista
  5. Blogien seuraamiseni on ollut vähän retuperällä, hyi minua. Mutta sitä mukavampi oli lähteä blogikierrokselle kun sinultakin on tullut useampi postaus, jee :)

    Oi että, Neiti etsiviä!!! Olisikohan siinä seuraava nostalgiamatkani kun saan Viisikot kohta luettua... Neiti etsivissä riittäisi kahlaamista :D Kiva, että palasit myös Viisikoiden matkaan, ne ovat vain niin hyviä :)

    King <3 <3 <3 Se Se (hahhah, oli ihan pakko) on huikea! Hankin itselleni uuden yhteisniteen, melkoinen tiiliskivi ja kirjakarkki ;D Odotan innolla Sen uudelleenlukua. Oli muuten kiva lukea Kingin 22.11.63 kun Jake piipahti Derryssä ja tapasi Bevin ja Ritchien :)

    Juu luin loppuun, kuuhun ja takaisin rakkautta vaan sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on taas ollut oma blogi retuperällä, toisten blogeja olen sentään jotenkin jaksanut seurata. =D

      Luulen, että Neiti Etsivä-nostalogiakaipuuseeni ehkä riitti nämä muutamat kirjat... Tai kuka tietää. Viisikoita luen varmasti lisää. Tosin seuraavaksi ajattelin ehkä ottaa Seikkailu-sarjaa vuoroon, sillä se sarja oli Blytoneista minulle se kaikista rakkain.

      Ooh, minulla on jo niin kova ikävä Kingiä! Vaikka edellisestä kirjasta ei ole tämän kauempaa. Muistan hämärästi sen että JFK:kirjassa Jake piipahtaa Derryssä ja että siinä viittaillaan Siihen (voiko tämän nyt taivuttaa näin?!!!) ja muistan että siinä oli kaksi "guest star" omaista tyyppiä, mutta minullehan Bev ja Ritchie olivat silloin outoja. Harmittaa vähän... Pitää varmaan jo tuon takia lukea 22.11.63 uudestaan joskus. =D

      Kiitos, kiitos, love, love, love!!! <3

      Poista