.

.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Sateenkaaren tuolla puolen


Luettu kirja: Jonnekin pois Avain 2011. Alkuteos: So Much for That (2010) Sivumäärä: 535

Kenelle: Eeppisen, syvällisen draaman ystäville, väkevää avioliitto- ja perhekuvausta etsiville, rajua "in your face" kerrontaa kestäville. 

Miksi: Poikani Kevin pysäytti minut reilu vuosi sitten häikäiseväisyydellään, ja siitä asti kirjailija on ollut mielessäni. Meni kuitenkin näin kauan, ennen kuin poimin seuraavan teoksen lainattavaksi asti.

Kirjailija: Yhdysvaltalainen Lionel Shriver, kirjoittamisen ammattilainen, journalisti, kolumnisti sekä kriitikko, ja huippuna kaksitoista julkaistua romaania. Näistä on suomennettu (vain) neljä, joista uusimpana Jonnekin pois. Shriveriltä on ilmestynyt kaksi kirjaa viimeisen parin vuoden aikana, mutta niitä ei ole jostain syystä (ainakaan vielä) suomennettu.

Mistä kertoo: Amerikkalaisen unelman tuskasta, kahden ystäväperheen vaikeista elämäntilanteista: Shepherd Knackerin perheestä, johon kuuluvat vaimo Glynis ja teini-ikäinen poika Zach (sekä aikuinen, kotoa pois muuttanut tytär). Shep on haaveillut pitkään jättävänsä Amerikan ja sen tuomat velvollisuudet taakseen. Hän on kerännyt säntillisesti rahaa, Afrikka odottaa, nyt hän lähtee, viimein! Mutta Glynis-vaimo sairastuu erittäin vakavaan sairauteen, ja suunnitelmat menevät uusiksi, on jäätävä, on kestettävä oravanpyöräelämää, Toinen elämä saa odottaa, ja kauan kerätty raha alkaa upota Glynisin hoitokuluihin. Shepin ystävän ja työtoverin Jacksonin perheessä on jo totuttu sairastamiseen; teini-ikäisellä tyttärellä on tuiki harvinainen hermostosairaus. Vaimo Carol on tarmokas suorittaja, ja perheen toista tytärtä hyysätään, ettei tämä koe jäävänsä sisarensa varjoon. Perhe pärjää, vaikka hankalaa on, ja vaikka Jackson löytää jatkuvasti uusia epäkohtia amerikkalaisuudesta. Kunnes Jackson päätyy tekemään jotain sellaista, mikä saa avioliiton koetukselle...   

Tunnelma: Kriittinen, häijy, kylmä kuin talviaamu, raskaspilvinen, kohta tiputtelee lunta ja lujaa, tuulinen, lumimyrskyinen, hyökkäävä, provosoiva, ei juuri suvantovaiheita, muutamia lämmittäviä auringonpilkahduksia, säälimätön, armoton, loppuun asti painava, kuin karjuen, läpi tuiskun ja tuulen, pysytkö mukana?

Kirjailijan ääni: Mielellään yhteiskuntaa kritisoiva, suoran toiminnan nainen, joka toisaalta sortuu turhan usein pitkittämään tekstiään vain sen takia, että hän tietää ja on niin fiksu. Kirjassa Poikani Kevin tämä ei haitannut, sillä sen tarinan imu oli muuten niin valtaisa, mutta Jonnekin pois-kirjassa päälle liimattu höpinä on hiukan silmiinpistävää. Shriverin teksti on toki mukavan eloisaa ja pohtivaa, siinä on tiettyä särmää ja persoonaa, ja se on tarkoituksella lohdutonta ja synkkää, elämä on paha paikka, huutaa rivien väleissä kaikkialla. Shriver on makaaberin draaman kuningatar. Nainen, joka ei pelkää tahria itseään hevosen (tai ihmisen) sontaan, ja silti, hänessä on tiettyä eleganttisuutta, hän säilyttää aina tyylikkyytensä. Nainen, joka kasvattaa mustia kärhöjä huumorin puutarhassaan.  
 
Tarina:
Jonnekin pois oli minulle vuoristorataa. Aluksi en millään päässyt tarinan sisälle, sillä en jaksanut kiinnostua kirjan teemoista, vaikka ne päällisin puolin vaikuttavat kiinnostavilta ja raastavilta. Lopulta sain kertomuksesta kiinni, hyppäsin vaunun kyytiin, mutta mukana oli monta mutkaa, nousua ja laskua, hidasta ja nopeaa tempoa, välillä pidin, välillä en, vaikka sinällään kirjaa on nopea lukea, eikä se väsytä, tai pitkästytä. Lopusta pidin suunnattomasti, ja se pelasti paljon. Tarinassa vuorotellaan Shepin ja Jacksonin näkökulmien välillä, ja myönnän, etten ollut kovin kiinnostunut Jacksonin perheen elämästä. Shep ja Glynis ovat kirjan sielu, vaikka Glynisin mietteitä on kirjassa vain aavistus. (Ja vaikka Glynis on käsittämätön narttu!)   
 
Henkilöt:
Se, missä Gillian Flynn mielestäni epäonnistui vasta lukemassani Pahassa paikassa, onnistuu Shriveriltä vaivattomasti. Henkilöt ovat ärsyttäviä ja rasittavia, joista jokaista haluaisi käydä ravistelemassa hartioista, siis kuka h******i sinä luulet olevasi? He ovat joko läpeensä itsekeskeisiä tai saamattomia lahnoja, tai molempia. Mutta Shriver saa heidät eloon, saa heidän ärvyttävyytensä menemään ihon alle, viiltämään lukijasta nahkasuikaileta, nam, nam, keitetään niistä soppa! Hahmojen sisälle menevä kirjailijatar, joka fileeraa heidät auki, jotta me voimme katsoa heidän sisuskalujaan.

Lainattua: Shep oli kuvitellut, että kun Glynis tajuaisi millaisen haasteen Shep oli heittänyt sohvapöydälle, hänen ilmeensä synkkenisi, muuttuisi vakavaksi tai vääntyisi valppaaksi ja epäluuloiseksi kuin taisteluun valmistautuvalla. Sen sijaan hän näytti hiukkasen huvittuneelta. Shep oli tottunut irvailuun Remontti-Kunkku Randyssa ("juu, ihan varmaan olet lähdössä Afrikkaan, heti tai kohta sen jälkeen, ja Meryl Streepin kanssa"), ja joskus hän oli yhtynyt leikinlaskuun vaikka samalla inhosikin itseään. Mutta kun hän näki Glynisissä vilauksenkin samasta säälivän hilpeästä kyynisyydestä, se oli kova pala. Hän oli tiennyt, ettei Glynis ollut enää innostunut hankkeesta, mutta sitä hän ei ollut uskonut, että tämän asenne oli muuttunut noin ilkeäksi.

Kirjanmerkit: Kolme kirjanmerkkiä.

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta:
Kahden viikon tauko teki tehtävänsä, ja nyt olen palannut takaisin käsikirjoitukseni pariin. Loppu häämöttää! Näen jo maaliviivan! Kahden puun välissä lepattavan punaisen nauhan! Vielä minä sinne juoksen ja voitan kaikki! Niin, ja huh hellettä. Eilen oli +32 astetta. Ei huono. (Sillä Jorma Uotisen äänensävyllä.) Tänään +26 tuntuu melkein viileältä. (Siis, huom. melkein) Ja ai niin, Doctor Who! Kesä on pelastettu, kun voi katsoa Doctor Who:ta! Ja parasta (Yle on Jumala!) kaikesta, että uusi kausi näytetään Suomessa päivän viiveellä! Päivän!!! Wuhuu! Olen onnellinen kuin puolukka!

16 kommenttia:

  1. Pysyn mukana ja hyvin. Shriver on todella kiinnostava kertoja ja pidin tästä paljon, mutta vieläkin enemmän Kaksoisvirheestä, josta tuli ihan sielukirjani. Löysin kirjasta myös niin itseni kuin Lumimiehen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kyllä Shriveristä siitä, että hän ei silottele, ja antaa mennä, provosoi, haastaa, kirjoittaa jopa niin häijysti, että jotkut saattavat jopa loukkaantua (not me). Hyvä kirja, mutta ei minulle loistelias, Poikani Kevin teki minuun niin vahvan vaikutuksen, että tämä valitettavasti jäi sille. Mutta enköhän lue loputkin Shriverit. =D <3

      Poista
    2. Poikani Kevin oli niin kauhitstuttava, että vaikka minäkin olen aika paatunut lukija, olen laittanut edelleen matkaan sekä Shriverin Poikani Kevinin että Oatesin Sisareni, rakkaani, vaikka kerään just näitä kirjailijoita.

      Irene, minusta Shriver kirjoittaa vähän kuin eräs...;)

      Poista
    3. Mulla on ollut tuo Sisareni, rakkaani jo monesti mielessä, ja luen sen varmasti vielä tämän vuoden puolella. Kiinnostaa kovin. =D

      Aaa... Nyt en hoksaa, keneen viittaat.

      Poista
    4. Irene, lue Sisareni, rakkaani!

      No...,sinä! Mutta toisaalta jos minä olisin kirjailija, haluaisin kirjoittaa juuri kuin hän. Ja olen Kaksoisvirheen Willy, vaikka haluaisin olla vähän kiltimpi...

      Poista
    5. Luen, totta kai! =D

      Ooh, enpäs tullut ajatelleeksi, että minuun viittaat, hui. Ollaankohan me Shriverin kanssa sielunsiskoja, hah hah haa. Kaksoisvirheen varmasti luen joskus.

      Poista
  2. Minulla on tämä hyllyssä enkuksi, mutten ole saanut luettua. Ostin tämän samaan aikaan Kevinin kanssa ja luin Kevinin ensin enkä oikein jaksanut sitä jaarittelun määrää. Aloin pelätä, että tämä on samanlainen ja piilotin kirjan jonnekin hyllyn peränurkkaan. Jossa se saa toistaiseksi ollakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että Kevin ei sinulle sopinut. Kevinissä en niinkään kiinnittänyt jaaritteluun hirveästi huomiota, koska aihe oli niin ravisteleva, mutta tässä Jonnekin pois huomasin sen olemassa olon selvästi. Mukana saattoi olla reilun kokoinen kappale esimerkkejä jostain asiasta, vähempikin olisi riittänyt. Uskoisin siis, ettei tämäkään ole sinun kirjasi, mutta kuka tietää, ehkä rohkaistut jonain päivänä, ja otat uuden matsin Shriverin kanssa. =D Kyllä tämä silti luettava kirja on.

      Poista
  3. Moikka Irena,

    Voi, kiitos hyvän kirjan esille tuomisesta;-) tämä opus on yksi omista suosikkikirjoistani, niin hyvä se oli että ostin sen omaan kirjahyllyynikin, Akateemisen alesta, lähes pilkkahintaan, kirjan antiin ja sivumäärään nähden.

    Itse en tykännyt niinkään Poikani Kevinistä, sillä vaikka en ole edellenkään elokuvaa nähnyt, "arvasin" mitä tuleman pitää lähes ensi metreiltä alkaen. Ja se taas ei ole ollenkaan mukavaa. Tässä upeassa, synkän hullun positiivisen kauniissa, nimenomaan yhteiskunnalle "ärjyvässä" Jonnekin pois-teoksessa on kaikki niin yllättävää että nautin joka rivin lukemisesta!

    Hyvää ja kaunista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi moi Jaana!

      Ooh, hienoa, että olet bongannut alesta lempikirjan, se on aina kivaa! Kävin vähän kurkkimassa, että olit tehnyt muitakin löytäjä, kivoja nekin! =D

      Minä katsoin leffan vasta kirjan jälkeen, ja se oli minusta vain ok, kirja on minusta parempi, vaikka Keviniä näytellyt tyyppi tekee hyvää työtä. Minä en edes arvannut, ja minua on vaikea yllättää, niin siksikin Kevin on jäänyt vahvasti mieleen. Minulle tämä Jonnekin pois oli ehkä sittenkin vähän turhan arkinen, vaikka hirveitä, vaikeita asioita käsitelläänkin.

      Upeaa kesän jatkoa myös sinulle! <3

      Poista
  4. Olen lukenut monta Shriveriä (joista tämä on jaetulla ykkössijalla) - mutta Poikani Kevin on toistaiseksi jäänyt kesken alkumetreille... En ole kuitenkaan pitkään aikaan lukenut, ehkä voisin taas lomalla kaivaa esiin minulle uuden Shriverin.

    Minusta tämän romaanin hahmot eivät olleet mitenkään erityisen ärsyttäviä. Sanoisin enemmänkin, että aitoja ja oikeat ihmiset ovat aina enemmän tai vähemmän ärsyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vasta kaksi kasassa, ja näistä Kevin vie satanolla voiton, hauska huomata, ettei se ole toisille ollut niin vaikuttava. =D

      Totta, mutta kyllä minua ainakin jurppisi, jos minun lähipiirissäni olisi tukku näin itsekeskeisiä yms. ihmisiä. =D Siksi pidin kirjan hahmoja ärsyttävinä, mutta kuten sanoin, Shriver tekee sen taitavasti, hänen ärsyttävät ihmiset eivät ehkä lopulta kuitenkaan niin ärsytä, ainakaan kirjassa. (OO - mitähän minä yritän oikein sanoa, hih, hih!)

      Poista
  5. Shriveriin tutustuin paljon ennen blogiaikaa ja ehdin odottaa tätä kirjaa jo usean vuoden ajan, kun tiesin aihepiirin ja kirjan olevan tulossa. Niinpä odotukset olivat aika korkealla. En pettynyt. Shriver on henkilöidensä suhteen aika suvereeni. Hän onnistuu jotenkin tavoittamaan jokaisessa ihmisessä olevan valoisan ja sen vähän pimeämmänkin puolen. Se on taitolaji, kuten kuvasit. Kaksoisvirhe oli silloin kauan sitten se tärkein. Tämä nousi rinnalle, sillä tässä on samaan tapaan pariskunnan välejä kuvattu paljolti rivien välissä, tunnelmia luoden. Hieno, hieno kirja.

    Glynis ei kyllä minusta ollut pelkästään narttu, kuten totesit. Minusta hänessä oli paljon muitakin ulottuvuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shriverissä on kyllä sitä "jotain." Mutta ehkä "pariskunta" kirja ei ole ihan minua, niin ehkei siksikään tämä ollut minulle niin vahva. Hyvä kyllä, mutta ei sellainen, jota muistelisin pitkän ajan jälkeen.

      Niin, eihän narttuus toki sulje pois muita ominaisuuksia ihmisestä. =D

      Poista
  6. Oho, nyt vasta huomasin minkä aarteen olet lukenut :D en muista kirjasta oikein muuta kuin, että Se oli tod hyvä! Mieleen jäi myös, kun Se yksi onneton leikkasi vehkeensä veks :D:D:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan jees, mutta jotenkin ei säväyttänyt minua sillä tavalla kuin Poikani Kevin. Luen kyllä jatkossakin Shriveriä varmasti. Niinpä, se onneton heppu! =D

      Poista