.

.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kun taivasten vanki Norwegian Woodin soitti


Tässä taistelupari:

Kaksi vanhaa tuttua. Espanjalainen Carlos Ruiz Zafón, joka ottaa osaa Taivasten vangilla, Unohdettujen kirjojen hautausmaa-sarjaan kuuluvalla (itsenäisellä) kolmannella osalla, ja herra laittaa pöytään 332 sivua. 

Vastaan asettuu Japanin kynäniekka Haruki Murakami teoksellaan Norwegian Wood ja hänen panoksensa on 426 sivua. 

Lähtötilanne: 

Hauska sattuma sinällään, että olin aikaisemmin lukenut molemmilta herroilta kaksi kirjaa, joista toisesta olen pitänyt ja toisesta en. Ruiz Zafónin Tuulen varjo ihastutti, mutta Enkelipeli ei enää saanut minua hihkumaan riemusta. Murakamin Suuri lammasseikkailu oli mielestäni kaikkea muuta kuin suuri, mutta tuoreemmat Murakamin seikkailut, Värittömän miehen vaellusvuodet, pitivät mielenkiintoani yllä oikein makoisasti. Nyt oli pienen ratkaisun paikka kolmannen kirjan kohdalla molempien kanssa: käännynkö faniksi vai joudunko vilkuttamaan (ainakin toistaiseksi) hyvästit?    

Mieleen tulleita kysymyksiä ennen kirjojen lukemista: 

Kahden Murakamin jälkeen minua huoletti mahdanko kyllästyä japanilaisen haahuilevaan (joskin omaleimaiseen) tyyliin. Ovatko herra Murakamin kirjat liian samanlaisia? Entä Ruiz Zafón, löytääkö hän uudestaan Tuulen varjon lumon? Miksi Taivasten vanki sisältää niin vähän sivuja?    

Minkälaisissa maailmoissa kirjoissa liikutaan:

Norwegian Wood liihottelee 60-luvun Tokiossa, opiskelijapoika Toru Watanaben ystävyys- ja naiskuvioissa, rauhallisen pohdiskelevissa sävyissä, ajoittain nokkelan dialogin värittämänä. Taivasten vanki kulkee 50-luvun Barcelonassa, osittain Tuulen varjon esittelemissä tutuissa maisemissa, kirjojen maailmaa yhä ylistävänä, jonkinlaisena puolittaisena mysteerileikkinä, helposti etenevillä kujilla, joiden nurkissa saattaa välähtää saippuaopperamaisia piirteitä.  

Mitä kirjan kannet lupailevat:

Mysteerejä pursuavaa kertomusta, lumoavaa arvoitusta, onko näistä aineksista Taivasten vanki tehty? Eloisaa, viihdyttävää, seksikästä ja hauskaa, väitetään Murakamin seuran olevan - onko Norwegian Wood peräti klassikko?  

Toteutuivatko lupaukset: 

Osittain. Murakami todella tarjoilee viihdyttävän ja hauskan tarinan, josta löytyy kuitenkin syvällinen puoli. Mutta onko Norwegian Wood klassikkoainesta? Aivan niin pitkälle en lähtisi kirjaa hehkuttamaan. Taivasten vanki yrittää kovasti olla sitä mitä kannet lupailevat, mutta valitettavasti se ei ole. Lumoava arvoitus, hah, missä se oli, ja entä se mysteerejä pursuava osuus? En huomannut kovin kummoista pursuamista.

Vastaukset ennen kirjojen lukua tulleisiin kysymyksiin:

Vaikka Norwegian Woodin tunnelma on kieltämättä samankaltainen kuin Värittömän miehen vaellusvuosissa, se on loppujen lopuksi hyvin erilainen kirja. En lainkaan kyllästynyt murakamimaiseen tyylittelyyn, enkä pidä (so far) hänen kirjojaan liian samanlaisina. Ruiz Zafón ei onnistu löytämään Tuulen varjon lumoa ollenkaan, my God, mitä hänelle on tapahtunut? Hän on kuin (tuulen) varjo entisestään. Myös vähäinen sivumäärä selittyy; tarina on ohkainen kuin tuulen pieksemä papyrus. Vähäinen sivumäärä tuntuu jopa venytetyltä. 

Kumpi voitti: 

Herra Murakami vei tämän pelin selkeästi, lyöden monta ässää pöytään; hän kirjoittaa verkkaisia, elämänmakuisia tarinoita, joissa on koukkua, niin ettei ole huolta pitkästymisestä. Henkilöhahmot ovat mahtavia, ja vaikka kirjan lukemisesta on jo aikaa muistelen yhä kaiholla heidän värikkäitä olemuksiaan. Ruiz Zafónille jäi tällä kertaa huonot kortit käteen, ei voi mitään. Tuntuu, että Tuulen varjon oli tarkoitus olla vain Tuulen varjo, ja nämä niin sanotut jatko-osat (vaikka ovatkin itsenäisiä) on kirjoitettu pelkästään yllättävän suurmenestyksen jälkeen, hei, tämähän voisi olla trilogia! Voin olla toki väärässä. Taivasten vanki ei ole luokattoman huono, en sitä sano, ja sen sisällä on kiinnostava vankilaosuus, mutta kokonaisuus on kummallisen ontto. Tuulen varjossa loistanut Fermín Romero De Torres on Taivasten vangissa käsittämättömän vaisu. Minne katosi se legendaarinen hahmo, joksi häntä kutsuin kolme vuotta sitten?    

Kirjanmerkit:

Norwegian Wood (Noruwei no mori) (1987/2012): Neljä (vahva)
Taivasten vanki (El prisionero del cielo) (2011/2012): Kaksi 
   

6 kommenttia:

  1. En ole lukenut kumpaakaan, mutta muistaakseni Tuulen varjon olen saanut blogikollegalta vaihtarina ja Murakamilta olen ukenut vain Värittömän miehen vaellusvuodet, josta pidin.

    Jos tulee joku yllättävä menestys, heti se yritetään hyödyntää. Pidin paljon Doerrin kirjasta Kaikki se valo jota emme näe, mutta Davidin uni ei suju ollenkaan. Se onkin kirjotettu ennnen menestyskirjaa, joten näinkin päin hyöty yritetään maksimoida.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hieman yllättynyt, ettet ole Tuulen varjoa lukenut. Uskoisin, että saattaisit siitä pitää - tosin saatan olla erittäin väärässä. =D Murakamia aion ehdottomasti lukea jatkossakin.

      Kyllä, ja olen miettinyt sitäkin, että joskus kun joku kirja lyö läpi, saatetaan kirjailijalta pyytää vanhempia käsikirjoituksia, niitä jotka eivät ole seulaa aluksi läpäisseet, ja sitten niitäkin julkaistaan... Tosin ei se mitään, jos ovat hyviä. =D Minähän en piitannut Kaikki se valo... kirjasta, joten olenkin miettinyt, että olisinko minä (taas)se erilainen nuori, joka tykkäisikin Davidin unesta... =D Mutta voi olla, etten jaksa edes kokeilla.

      <3

      Poista
  2. Taidan olla molempien kirjojen fani:D Ja kirjoitustasi lukiessa totean, että pitäisikin lukea Murakamilta joku toinenkin kirja. 1Q84 esimerkiksi. Mutta huh se paksuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava juttu! Minä haluaisin myös lukea tuon 1Q84:n, eikä minua edes paksuus hirvitä, mutta eipä ole sattunut ensimmäinen osa kohdalleni kirjastosta sitä etsiessäni. Mutta eiköhän se joskus ole paikalla. =D

      Poista
  3. Jänniä tällaiset vertailut. Itsekin välillä vertaan tahtomattani peräkkäin luettuja kirjoja. Vertasin äskettäin Kingin Doctorin Sleepia ja Oatesin Jack of Spadesia. Tiedän, että olet kova King-fani, joten vaikea tunnustaa että Oates voitti vertailussani! Ei voi mitään. Älä vedä herneitä nenään!

    Murakamilta olen lukenut 1Q84:n. Muutamat juoniratkaisut turhauttivat, mutta maagisuus sykähdytti. Ruiz Fanonilta olen lukenut jonkun Barcelona-romaanin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia on tullut nyt tehtyä kun olen laiskalla tuulella, enkä jaksa kirjoittaa vain yhdestä kirjasta. =D Doctor Sleep:ä rakastan, mutta en silti vedä herneitä nenään, en tietenkään, osaan olla myös kriittinen Kingin suhteen. Ja sitäpaitsi Oates on todennäköisesti suosikkini Kingin jälkeen, joten kuinka voisinkaan edes vetää herneitä nenään. =D

      Tuo 1Q84 on kiinnostanut minua siitä lähtien kun se ilmestyi. Nämä kolme lukemaani Ruiz Zafónia taitaa kaikki sijoittua Barcelonaan! Ehkä hänen kaikki kirjansa sijoittuvat sinne. =D

      Poista