.

.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Talvipalatsissa suhisee


Luettu kirja: Tarkoin vartioitu talo Bazar 2011 (1.painos, lukemani kirja on toinen painos ja pokkariversio vuodelta 2012) Alkuteos: The House of Special Purpose (2009) Sivumäärä: 446  

Kenelle: Venäjän vallankumouksesta kiinnostuneille, historiallisista romaaneista nauttiville, hienovaraista rakkaustarinaa kaipaaville. (Ja kestäville.)

Miksi: Olin laittanut kirjan mieleeni jo jokin aika sitten, ja muutenkin olen ollut kiinnostunut kirjailijan tuotannosta, erityisesti teoksesta Poika raidallisessa pyjamassa, mutta päädyinkin katsomaan elokuvan, enkä lukemaan kirjaa. (Kirjan luku on yhä suunnitteilla.) Tarkoin vartioitu talo löytyi pienellä lomareissullani marketin alepokkareista (siis olin Bahamalla, siellä myydään suomenkielisiä kirjoja!), joten se oli pakko ostaa. Pakko! Joku uhkaili vieressäni, että ellet osta, Kiinan muuri luhistuu. En suinkaan halua sellaista kontolleni! 

Kirjailija: John Boyne, neljänkymmenen vuoden paremmalla puolella päiviään viettävä irlantilaisherra. Häneltä on julkaistu toistakymmentä kirjaa, joista suurin osa on aikuisille suunnattuja kirjoja, mutta mukaan mahtuu muutama nuortenkirja. Esikoisteos The Thief of Time ilmestyi vuonna 2000. Boynen tuoreimpia kirjoja on suomennettu kiitettävä määrä.

Mistä kertoo: 1900-luvun vaihteessa syntyneestä venäläispoika Georgista ja hänen poikkeuksellisista nuoruusvuosistaan, ja myös hänen myöhemmistä vuosistaan, aina 80-luvun puolelle asti, jolloin vanha herra Georgi elelee Lontoossa kuolemaa tekevän vaimonsa kanssa. Mitä kaikkea tapahtuu vuosien välillä? Miten kummassa köyhä maalaispoika päätyy Venäjän hallitsijan, tsaari Nikolai II:n palvelukseen? Miten käy kielletyn rakkauden? Miksi tie vie lopulta Lontooseen?

Tunnelma: Surumielisen lempeä, virkistävä, mukava nojatuolimatka läpi historian ja eri kaupunkien, kepeän viihdyttävä, rakkautta viljelevä, mutta joka ei ole liian siirappisista siemenistä kasvatettua, jopa hivenen naiivi kumouksellisten tapahtumien keskellä, mikä ei haittaa, sillä se tuo sopivaa kontrastia. 

Kirjailijan ääni: Boyne on äärimmäisen miellyttävä, perinteinen kertoja, joka sieppaa lukijan mukaansa alkumetreiltä lähtien. Hän ei ole kovin omaperäinen kirjoittaja, hän ei leiki kielen kanssa kuin pikkupoika marmorikuulilla, vaan hänellä on muutama iso pyörä pyörimässä, jotka takaavat sen, että hänen seurassaan viihtyy. Hän on sellainen kaveri, jota jää kuuntelemaan, vaikka hän ei ole kirjallinen nero, mutta ei kaikkien tarvitse olla. Joskus riittää, että omistaa hyvät, traditionaaliset kertojanlahjat, ja sitä taitoa Boyne käyttää hyväkseen; hän jakelee palasia kertomuksestaan kuin paketteja, ja ne lukija ottaa vastaan tyytyväisenä. 
 
Tarina:
Pidin kovasti siitä, että tarina ei etene kronologisessa järjestyksessä, vaan se on yhtä siksakkia edestakaisin 1900-luvulla. Välillä Georgi on nuori poika, sitten vanha mies, ja toisina hetkinä kaikkea siltä väliltä. Boyne pitää langat käsissään tämän suhteen erittäin hyvin, vaikka ajoittain mukaan sekaantuu hienoista toistoa, mutta ei sekään haitannut minua. Kiehtova, fiktiivinen romaani, johon on sekoitettu kunnollinen annos aikoinaan oikeasti tapahtuneita asioita. Minun Venäjän historian tuntemukseni on melko huonoissa kantimissa (inhosin historiaa koulussa, olen vasta myöhemmällä aikuisiällä kiinnostunut enemmän historiasta), joten minulle Romanovien tarina on periaatteessa lähes uusi. Siksi nautin suunnattomasti siitä, että sain koukuttavan, ihanan romaanin muodossa mielenkiintoisen historian oppitunnin. Loppuun kaipasin jälkisanoja Boynelta, hieman valaistusta siihen, mikä oli faktaa, mikä fiktiota, mutta niitä ei ollut. (Eikö hän tiedä, että maailmassa on sivistymätön moukka nimeltä Irene?) Ei auttanut kuin mennä Wikipediaan tutkimaan asiaa tarkemmin. Sopii mainiosti kesäkirjaksi, vaikka kannen kuva on talvinen! Pieni miinus siitä, että kirjassa itse venäläisyys jää pikkiriikkisen etäiseksi, en tavoittanut kokonaan venäläistä henkeä.     
 
Henkilöt:
Niin hauskaa, että kirja vilisee ihmisiä, jotka ovat oikeasti eläneet! Boyne onnistuu hienosti herättämään aateliset henkiin, hän tuo heihin inhimillisyyttä ja sympaattisuutta. Georgi on tietenkin fiktiivinen hahmo, ja hänen näkökulmastaan tarinaa kerrotaan. Georgi on kelpo mies! Georgin vaimossa Zojassa olisi ollut aineksia vaikka toiseen kirjaan! Niin kutkuttava hahmo on kyseessä. Rasputinin mukana olo tuntuu hiukan irralliselta, ja sain hänestä paremman kuvan vasta kirjan jälkeen, kun googlasin tyypin. 

Lainattua: Olin British Museumin kirjaston palveluksessa työelämäni loppuun asti, ja jäätyäni eläkkeelle kävin siellä edelleen melkein joka päivä, vietin tuntikausia samojen pöytien ääressä joilta olin ennen korjannut kirjoja pois, luin ja tein tutkimusta ja sivistin itseäni. Tunsin oloni turvalliseksi siellä. En ole missään tuntenut oloani niin turvalliseksi kuin noiden seinien sisäpuolella. Koko elämäni ajan olen odottanut että he löytävät minut, löytävät meidät molemmat, mutta vaikuttaa siltä että me olemme säästyneet. Vain Jumala voi enää erottaa meidät toisistamme.

Kirjanmerkit: Neljä kirjanmerkkiä.

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta:
Jaa-a. Onko minulla tänään mitään tähdellistä sanottavaa? Hmm. Perkasin laatikollisen mansikoita. Tosi tähdellinen huomio! Niin, ja luen nyt mehevää paksukaista. Ja tunnustus: olen sellainen ärsyttävä lainaaja, joka jemmaa kotiinsa kasan kirjoja, eikä palauta niitä koskaan. Minä uusin ja uusin ja uusin lainat. Kunnes taas uusin. Vaikka olen lukenut ne. (Okei, kyllä minä ne joskus palautan, viimeistään sitten kun kirjasto lähettää kirjeen "hyvä asiakkaamme, kirjamme ovat olleet teillä lainassa 678 vuotta, olkaa hyvä ja palauttakaa ne, kiitos.")

6 kommenttia:

  1. Minäkin pidin hurjasti tästä kirjasta! Ehkä näin historioitsijana pitäisi motkottaa niin räikeästä fiktion sekoittamisesta faktaan, mutta mitäpä se haittaa (ja milloin sitä ei muka tehtäis...), kunhan tarina vetää.

    Hyvin sanottu, että vaikka kirja tuntui jonkin verran naiivilta, se loi kontrastia kumouksellisten tapahtumien keskellä. Minustakin tuntui siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sinäkin pidit tästä kirjasta! Vähän kaikenlaisia mielipiteitä on näemmä tästä kirjasta, mitä nyt kävin jälkikäteen lukemassa. Tarina on kyllä tosi vetävä ja jotenkin kaunis ja rauhallinen, vaikka ei mitään hienointa maailman kirjallisuutta olekaan. Ja kun minä en tosiaan tuntenut ennestään Romanovien tarinaa kovinkaan hyvin, niin siksikin pidän kirjaa virkistävänä. =D

      Poista
  2. Tykkäsin hirveästi Poika raidallisessa pyjamassa -kirjasta, muuta en ole Boynelta lukenut. Minua vain vähän arveluttaa tuo faktan ja fiktion sekoittaminen, mutta saatan silti tämän jossain vaiheessa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullekin tuli fiilis, että pakko lukea lisää Boynea. Alessa olisi Boynen toinen kirja edullisesti, mutta en pienen miettimisen jälkeen kuitenkaan ostanut. Minua ei haittaa faktan ja fiktion sekoittaminen, olisin vain kaivannut pientä jälkikirjoitusta, että mikä oli totta, mikä ei, tämän kirjan tapauksessa. =D

      Poista
  3. Kauheaa sanoa,mutta minä pidin tässä kirjassa eniten kannesta. Ei niin että olisi ollut huono, mutta kun minusta 'melkein tuli' hostorianope ja nyt se on rakas harratus, niin on hirveää lukea näin suurta faktan väärennystä. Minusta on siis aivan eri, jos Satu Koskimies kirjoitta Hurmion tyttäret ja asettaa itsensä kuin runoilijoiden Vala ja Vaara pään sisään, ja sitten kuvittelee, mitä he olisivat voineet ajatella etc., koska kaikki taphatuminen faktat ovat kunnossa. Tämä meni niin yli mun sallimusrajan. Nyt joku terävä keksii kysyä, että kuinkas sitten Koskisen Rasputin? No, hän vääristeli tosi pahasti vain hden kohdan ja veti jopa minua huulesta eli otin yhteyttä Romnaov-tutkijaan kja kysyin, että 'voiko olla perää siinä Rasputin kirjan tapauksessa, jossa kerrotaan, että...' Minua on kyllä helppo myös jymäyttää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullehan tämä upposi oikein hyvin, tähän sivistymättömään päähän! =D En tosiaankaan paljon tiennyt Romanoveista etukäteen. Varmasti hankalampi tällainen kirja, jos tietämys on sellaista kuin sinulla. Olisi kirjan lopussa kyllä saanut olla vähän valaistusta kirjailijalta, se harmitti, ettei sitä ollut.

      Poista