.

.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sinisten murhien kortteli


Pieni suklaapuoti-elokuva. Johnny Depp. Kuinka hurmaava yhdistelmä. Tämä oli pitkään ainoa suhteeni Joanne Harrikseen, jonka romaanin pohjalta elokuva on tehty. Harriksen nimi pyöri vuosia loputtomiin jatkuvassa kirjalabyrintissani, muistuttaen olemassaolostaan ilmassa kieppuvalla kellastuneella lehdellä tai seinän raosta pilkottavalla auringon säteellä, mutta jatkoin matkaani niistä sen kummemmin välittämättä. Yhden ainoan kerran pysähdyin tutkimaan tarkemmin erästä värikästä lehteä, josta leijaili aavistus Appelsiinin tuoksua; en silti saanut siihen yhteyttä, sellaista pakottavaa tunnetta, että tätä lehteä minun pitää käsitellä hellävaroen, säilyttää se, siirtää se kirjallisuuden herbaariooni. Hylkäsin lehden ja annoin tuulen viedä sen jonkun toisen käsiin, jonkun sellaisen, joka osaisi antaa sille kunnioitusta ja arvoa.

Kunnes aloitin maailman paheellisimman ja syntisimmän harrastuksen eli kirjabloggaamisen. Pikkuhiljaa Joanne Harris alkoi puhista ja puhkua ja kasvaa suuruutta labyrintissani; pikkuinen lehti muuttui ruohonkorreksi, joka tökki kipeästi pohkeitani; ruohonkorsi vaihtui pensaaksi, jonka tiheän kasvuston läpi sain vaivoin kuljettua. Lopulta löin pääni puun oksaan hapuillessani eteenpäin kirjahyllyseinämien väleissä. Joanne Harrisista oli yllättäin tullut tammi, joka seisoi edessäni niin jykevänä esteenä, ettei sitä voinut kiertää. En halunnut palata taaksepäin, joten päätin ottaa tammea oksista kiinni ja punnertaa itseni sen suojiin. Päätin kuunnella Harrisin tarinapuun kuiskauksia.

Minä kaipasin vaihteeksi jonkinlaista jännitystarinaa ja ilokseni huomasin, että Joanne Harrisin oksistojen alta löytyi tähän tarkoitukseen sopiva kirja, Sinisilmä. Asettauduin hyvään asentoon paksulle oksalle - niin hyvään kuin se oli mahdollista kahdeksan metrin korkeudessa - ja annoin Harrisin kertoa ensin hieman itsestään. Sain selville, että hän on brittiläisranskalainen entinen kielten opettaja, jonka esikoisromaani julkaistiin kahdeksankymmentäluvun lopussa ilman suurempaa menestystä. Kolmas romaani, Pieni suklaapuoti, julkaistiin kymmenen vuotta myöhemmin, ja se sinkautti Harrisin kirjallisuuden taivaalle kirkkaaksi tähdeksi. Siitä lähtien rouvan kirjoja on ilmestynyt lähes joka vuosi ja hänestä on tullut yksi suosituimmista ja menestyneimmistä brittiläisistä naiskirjailijoista.

Sinisilmä on nelikymppinen mies B.B ja pikkupoika samassa kehossa. B.B viihtyy omissa oloissaan ja naputtelee tietokonettaan päivät pitkät - ainakin silloin kun ei kyttää muita ihmisiä. B.B asuu erikoislaatuisen äitinsä kanssa, jolle hän uskottelee käyvänsä yhä töissä sairaalassa. Tosiasiassa B.B omistautuu blogilleen, jonka parissa hän ruotii ikävää lapsuuttaan ja leppoisaa murhaamishimoaan. Pari veljeäkin on ollut mukana iloisessa perhepotretissa, mutta sittemmin nuo antisankarit ovat poistuneet kuvasta, ja jäljellä on vain B.B, äidin suosikki, sininen poika. Mutta miten B.B:stä tuli paha, mustelmansininen mies? Kuka on mystinen Punahilkkatyttö, jota B.B seurailee?

Joanne Harris kuulostaa kirjailijalta, jonka kelkkaan luulisi olevan helppo hypätä, mutta alku on tahmea; itsensä tuntee lähinnä jamaikalaiseksi rattikelkkailijaksi, joka juoksee kelkan perässä epätoivoisesti, yrittäen ehtiä hypätä kelkan kyytiin. Kyse ei ole siitä, että Harris olisi vauhdikas kirjailija, vaan heti kirjan alussa vallitsevasta kylmäkiskoisesta, sankasta aurasta, jonka takaa on vaikea erottaa Harrisin kykyjä kunnolla. Jostain syystä Sinisilmän ja rouva Harriksen maailmaan on hankala tunkeutua, ikään kuin se olisi varattu tietyille, kutsutuille ihmisille, joiden kanssa rouva kilistelee samppanjalaseja ja syö mansikoita kermavaahdolla, ja ne muut, kutsumattomat vieraat, saavat katsella ilonpitoa pensasaidan raoista, kunnes herra Harris tulee ja ampuu suolalla ladatulla haulikolla takapuoleen.

Vähitellen rouva Harris päästää uuden tuttavansa peremmälle; jäinen aura hälvenee, ja Harris antaa paloja itsestään keltanokalle, mutta se vie kauan, ja ne palat vaikuttavat armopaloilta. Harris kirjoittaa hyvin, välillä jopa loistavasti ja innovatiivisesti, mutta silti jotain on vialla; Harrisin kirjallisissa puutarhajuhlissa on turhan paljon toistoa. Samat musiikkikappaleet soivat kerta toisensa jälkeen, samat naurut, samat huudahdukset, samat tarjottavat, samat keskustelut.

Harris luottaa aistien sinfoniaan: maut, tuoksut ja äänet ovat jatkuvasti läsnä. Sinisilmässä joutuu loukkuun tuoksukynttilä- ja maustekauppaan, ja jos sieltä sattuu pääsemään ulos, kohtaa haisevan kujan roskatynnereineen. Ja kaikkialla on jokin pikku orkesteri soittamassa mukavaa klassikkoa aivan kuin Titanicin kannella sen viimeisillä hetkillä. Puhumattakaan sateenkaarista, loputtomasta värien kirjosta, joita putkahtelee esiin kirjan sivuilta kuin trooppisia sieniä. Harris - joka ilmeisesti käyttää samaa kikkaa kirjasta toiseen - hakenee aisti-iloittelulla intensiivistä tunnelmaa, mutta se kääntyy itseään vastaan liiallisuudellaan, kokee inflaation, ja lopputulos on etäinen ja kolea. Toki tarinassa synestesia, joka on eräänlainen aistihäiriö, on teoksen kantavia voimia, mutta sen jatkuva korostaminen saa härskiintyneen sinapin maun suuhun, häiritsevän epävireisen Idols-kokelaan laulaman iskelmän korviin, kirkuvan neonpinkkien toppahaalarien häikäisevän hohteen silmiin.

Harrisilla on myös ärsyttävä tapa päättää lauseita ajatusviivaan, tai siis toisin sanoen jättää niitä roikkumaan ilmaan kuin väsyneitä heliumilmapalloja. Pidemmän päälle tällaisen tehokeinon käyttäminen alkaa häiritä, ja tekstistä tulee levotonta, ikään kuin joutuisi seuraamaan päihtyneiden kirjainten ja välimerkkien räjähdysaltista laskuhumalatilaa. Se, onko rouva Harris tehokeinon vakituinen suurkuluttaja, vaiko Sinisilmän tilapäinen lainaaja, jää toistaiseksi arvoitukseksi. Levottomuutta ja sekavuutta lisää se, että Harris kirjoittaa välillä fiktiota fiktion sisälle, mikä saa lukijan epäilemään kaikkea lukemaansa: mikä on totta ja mikä ei? Hyvin toteutettuna fiktio fiktion sisällä voi olla piristävää, mutta Sinisilmässä homma ontuu kuin nilkkansa nyrjäyttänyt malli catwalkilla.

Jännitystarinana Sinisilmä on lähinnä köykäinen, psykologinen strippausesitys; B.B ja myöhemmin kuvaan tuleva Punahilkkatyttö kuorivat ihokerroksiaan päältään pois kuin omenoita, mutta todelliseen, vavisuttavaan vereslihaan ei päästä koskaan käsiksi. Sinisilmä tökkii pintaa tylpällä neulalla, saaden aikaan muutaman verta tihkuvan piston, jotka on helppo pyyhkäistä puhtaaksi. Loppua kohden neula terävöityy, ja mielenkiintoisia haavoja ja ruhjeita alkaa muodostua iholle kuin merkkejä lumotulle, tyhjälle kartalle. Sinisilmä on rikkinäisten henkilöhahmojen festivaalit, linnan juhlat, pyhä konventti.

Lämpenin erittäin hitaasti Sinisilmälle. Vasta kirjan viimeisellä neljänneksellä sain lukemastani jotain irti ja aloin pitää Joanne Harriksen seurasta. Harris onnistui yllättämään minut pariin otteeseen - ja siitä annan leidille täydet pisteet, sillä harvemmin koen vastaavanlaisia kirjatemppuja, jotka uppoavat minuun kuin lusikka keittokulhoon. Nihkeä alku, mutta lupaava loppu. Ehkä tapaamme vielä, rouva Harris.

Mutta nuorimmainen on aina ollut erilainen. Utelias. Vaikutuksille altis. Sinä ajattelet liikaa, hän sanoo pojalle joskus ja näyttää rakkauden sokaisemalta naiselta, joka ei voi myöntää, että hänen palvontansa kohteessa olisi mitään vikaa. Poika tajuaa jo nyt, miten äiti jumaloi häntä ja haluaa suojella häntä kaikelta, kaikilta varjoilta jotka kulkevat elämän sinitaivaalla, kaikilta mahdollisilta onnettomuuksilta, myös hänen itsensä aiheuttamilta. 

Alkuteos: blueeyedboy (2010)
Julkaistu Suomessa: Otava 2010
Sivumäärä: 463

Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Sinisilmä on kuin suikaleiksi revitty paperi, joka eheytyy asteittain - vai eheytyykö? - teipin ja kärsivällisyyden avulla.                                 

         

16 kommenttia:

  1. Loistava luotaus harrismiin. Olen itse lukenut Herrasmiehiä ja huijareita, josta pidin puoleen väliin asti, sekä Sarkaa ja samettia, josta en juuri pitänyt. Molempien teosten vika oli juonen uskomattomuus, pääpahis oli epäuskottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =D Mietin, että oli varmasti pienoinen riski valita juuri tämä kirja ensimmäiseksi luettavaksi Harrisilta. Mutta tulipahan luettua ja tutustuttua, ei tämä kuitenkaan ollut sellainen "jippii" kirja, mutta ei myöskään sellainen "ei koskaan enää" kirja. =D

      Poista
    2. Kirjailija on kyllä ammattitaitoinen, mutta jotenkin sama kaava toistuu. Herrasmies ja huijari on kiinnostava minusta poikakoulunäkökulmasta ei erityisemmin muuten. Harrisilla on kuitenkin faneja paljon, joten pitäisi lukea koko tuotanto, luulen, että on hyviä kirjoja montakin.

      Poista
    3. Totta, taitava kirjoittaja, välillä todella ihailtavan hyvä, mutta kuten sanoit, sama kaava toistuu liikaa - siis jo yhden ainoan kirjan sisällä. Herrasmiehiä ja huijareita vaikuttaa silti lukemisen arvoiselta. Varmasti kokeilen toistakin kirjaa! =D

      Poista
  2. Minä pidin alkuvuonna lukemastani Appelsiinin tuoksusta ihan mahdottomasti, mutta kuten sinä, en minäkään vakuuttunut täysin Sinisilmästä. Kirjan suurin ongelma oli mielestäni ehkä se, että siitä oli yritetty tehdä liian kekseliäs ja ahdettu täyteen liikaa kaikkea. En kuitenkaan lannistu Sinisilmän aiheuttamasta takapakista, vaan luen kyllä lisääkin Harrisin teoksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että luen jossain vaiheessa lisää Harrisia, ehkä juuri Appelsiinin tuoksun, ennen kuin teen lopullisen päätöksen, onko minua ja Harrista tarkoitettu yhteen. =D Sinisilmässä oli kieltämättä vähän liikaa kaikkea, vaikka se ei loppujen lopuksi ollut se syy, miksi teos hieman tökki kohdallani.

      Poista
  3. En muista tästä paljon mitään muuta kuin sen, että en tykännyt yhtään. Ihan sekavaa ja olevinaan niin ovelaa. Hah hah. Oikea pohjanoteeraus. Luin kuitenkin loppun, sillä halusin tietää mikä se juju sitten oikein oli. Jep, Johnny Depp ja suklaapuoti on nami-nami. Sitäkään en ole lukenut, jotenkin tämä Harris alkoi tökkiä niin, että en ehkä aiokaan lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en silti lannistunut tästä ihan täysin. =D Ehkä sinäkin vielä kokeilet muuta?! Totta, Sinisilmässä oveluus ja harhaanjohtaminen pelkästään vain ja ainoastaan harhaanjohtamisen vuoksi, oli tosiaan ärsyttävää, mutta näköjään se oli tehokas keino pelata meikäläinen ulos pelistä. =D

      Poista
  4. Meinasin jättää Sinisilmän kesken, mutta sain sitten tsempattua itseäni ja luin kirjan loppuun asti. Muuten Harrisin tuotanto on sellaista, että viihdyn hänen kirjojensa parissa, mutta Sinisilmä ei vaan kolahtunut yhtään.

    Vertauksesi Sinisilmästä oli hauska. Itse vertasin sitä labyrinttiin, jonne olen eksynyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei käynyt keskeyttäminen mielessäkään - äärimmäisen harvoin jätän mitään kirjaa kesken. Uskon, että Sinisilmässä Harris ei ole parhaimmillaan!
      Sinisilmä on kyllä eräänlainen labyrintti. Kirjailijatar itsehän vertasi kirjan lopussa syntyprosessia Rubikin kuution vääntelemiseksi. =D

      Poista
  5. Oi, minä pidin Sinisilmästä kovasti, niin kuin kaikista tähän mennessä lukemistani Harrisin kirjoista (Herrasmiehiä ja huijareita, Pieni suklaapuoti, Appelsiinin tuoksu). Ehdottomat ykkössuosikkini ovat kuitenkin enemmän nuorille suunnattu Riimut ja sen toistaiseksi suomentamaton jatko-osa Runelight. Aivan mahtavia skandinavisen mytologian ja fantasian ystäville, ja kumpikin kirja kuuluu lemppareihini noin lukemistani kirjoista ylipäänsä. =) Harrisilta kyllä kannattaa kokeilla muutakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, että tästä voi pitää paljonkin. Pieni suklaapuoti, Appelsiinin tuoksu ym. ovat varmasti sellaisia, joita harkitsen jatkossa. Aivan, tuo Riimut oli lipsahtanut mielestäni kokonaan, sitäkin voisi tosiaan kokeilla. =D

      Poista
  6. Hmm... Tätä nimenomaista kirjaa en ole Harrisilta vielä lukenut (enkä siksi lukenut arviotasikaan kokonaan, sama virsi siis jatkuu), mutta neljän muun kirjan perusteella tuo ajatusviivojen viljely ei kuulosta tutulta, tai ainakaan en ole siihen kiinnittänyt huomiota. Tilasin viimein luettavien listallani pitkään keikkuneen Sinisilmän (sekä Riimut), joten päässen piakkoin sen pariin :)

    Jos Pieni suklaapuoti on sinulle tuttu vain John- ei kun Dep- ei kun siis elokuvasta, niin lue kirja! Ja myös jatko-osat (Karamellikengät ja Persikoiden aikaan). Minä ainakin tykkäsin enemmän kuin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ajatusviivakikkaa esiintyy vain Sinisilmässä... Hope so, koska minua se kieltämättä ärsytti. Mutta oli kirjassa paljon hyvääkin. =D

      Varmaan kokeilen juuri Pientä suklaapuotia tai Appelsiin tuoksua sitten kun päätämme jossain vaiheessa taas treffata Harrisin kanssa. =D

      Poista
  7. En ole lukenut Harrisilta kuin Pienen suklaapuodin, ja siitä pidin. Että suosittelen kyllä sitä. :)

    Näin muuten sinusta unta! Meillä oli kirjabloggaajien tapaaminen Pohjois-Karjalassa, ja sinä olit siellä, ja olit vanha nainen. :D En jotenkin usko että uni oli totuusperäinen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni suklaapuoti on mielessä. Noin kirjana sekä käsitteenä. =D Johnny Deppistähän... siis kröhöm... elokuvastahan minä pidän. =D

      Voi elämä, kiitos päivän nauruista! Irene, tuo vanha nainen, eikös Paula Koivuniemi ole tehnyt minusta jonkin iskelmän... =D No toisaalta, enhän minä enää ole mikään eilisen teeren tyttö, vaikka joskus yhä käyttäydyn kuin 16-vuotias. Ja silloin mietin, että kuka kummassa on mennyt tuplaamaan ikäni, eikä ole kysynyt minulta siihen lupaa. =D

      Poista